Häähumua: Lapsivieraat

Muistan elävästi ensimmäiset häät, joihin pääsin vieraaksi. Kyseessä oli isäni ystäväpariskunta, joka avioitui muodin aliarvostetulla vuosikymmenellä 1990-luvulla. Mieleeni on jäänyt, miten kauniilta nuori morsian pikkutytön silmissä näytti, kuin suoraan sadun prinsessalta tummat kiehkurat korvallisillaan, tiaara päässään upeassa valkoisessa puvussaan. Komeaan sulhaseen olin salaa, mutta näkyvästi aika ihastunut, hän taisi olla ensimmäinen rakkaudenkohteeni Nuuska Muikkusen jälkeen, vaikken elätellytkään mitään realistisia toiveita morsiamen paikalle pääsemisestä. Kaiken sen rakkauden ja romantiikan ympäröimänä muistan ajatelleeni, että kyllä minäkin sitten joskus menen ihanan miehen kanssa naimisiin ja näytän henkeäsalpaavan kauniilta. Nyt se päivä on enää reilun puolen vuoden päässä, päivä, jona minun pitäisi vetää ylleni valkea mekko, tälläytyä niin kuin en koskaan ennen ja olla lapsivieraiden ihailun, haaveiden ja unelmoinnin ruumiillistuma.

Paitsi että…

Maailma on muuttunut ysäristä ja paljon.

Kun päätin, että kirjoitan tästä aiheesta blogipostauksen, olin täynnä itseluottamusta ja päässäni oli valmis kaava siitä, millainen tekstistä tulisi. Aiheeseen pureutuessani minulle kuitenkin valkeni, että kyseessä onkin yllättäen paljon vaikeampi kokonaisuus kuin osasin odottaakaan. Lapsiin ja lapsiperheisiin liittyy niin paljon niin monenlaisia tunteita, että asian käsitteleminen neutraalisti osoittautui yllättävän haastavaksi, koska en halua tökkiä mihinkään muurahaiskekoon tai loukata kenenkään tunteita. Yritin kuitenkin käsitellä postauksen aihetta mahdollisimman monipuolisesti ja erilaisista näkökulmista, toivottavasti onnistuin siinä.

Ennen oli ennen

Vielä 1990-luvulla oli ihan normaalia, että kun lapsiperheen vanhemmat kutsuttiin mukaan hääjuhlaan, koski kutsu ilman muuta myös heidän alaikäisiä lapsiaan. Käsittääkseni etiketin mukaista on edelleen, että jollei kutsussa toisin mainita, se koskee kutsuttua ja hänen puolisoaan sekä heidän mahdollisia alaikäisiä lapsiaan. Nykyään vain taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että lapsivieraat on ainakin hääkutsuista rajattu tyystin pois. Ymmärrän sen erittäin hyvin, onhan häiden järjestäminen kallista puuhaa: rahaa uppoaa keskikokoisiinkin häihin helposti toistakymmentä tuhatta euroa, joten luonnollisesti hääpari haluaa tarkkaan rajata, ketä elämän suurimpiin kekkereihin kutsutaan.

Toinen huomattava asia on tila, joka voi helposti olla häiden suurimpia kulueriä heti ruoka- ja juomatarjoilujen jälkeen. Jos juhlatilaan mahtuu vain tietty määrä ihmisiä, ovat hääparin aikuiset ystävät helposti etusijalla suhteessa heidän pieniin lapsiinsa, sillä lapsivieras tarvitsee aikuisen lailla oman paikkansa juhlapöydän äärestä, ja aina tilaa ei yksinkertaisesti vain ole. Tilaan liittyy vielä sekin rajaava seikka, että monissa juhlatiloissa on ahtaat kulkuväylät tai esimerkiksi vanhassa miljöössä saattaa olla epätasainen lattia, jolloin varomaton pieni voi helposti loukata itsensä liikkuessaan hääpaikassa.

Olennaisin syy jättää lapsivieraat kutsumatta lienee kuitenkin se, että hääpari ei yksinkertaisesti halua lapsia omiin häihinsä. Syitä on yllä mainittujen lisäksi varmasti yhtä monta kuin on hääparia, mutta uskon monen hääparin haluavan tarjota lapsiperheiden vanhemmille hyvän syyn järjestää pienokaisille hoitaja ja lähteä nauttimaan ihanista juhlista kaksin oman puolisonsa kanssa. Ainakin sen perusteella, mitä olen tiedustellut pienten lasten vanhemmilta lapsettomista hääjuhlista, ovat he kautta linjan suhtautuneet vain aikuisille suunnattuun kutsuun erittäin positiivisesti. Jos mukana on pieniä lapsia, on jommankumman vanhemman huomio väistämättä enemmän tai vähemmän koko ajan siinä omassa, jolloin juhlan seuraaminen ja siitä nauttiminen menevät helposti ainakin puoliksi ohi. Kun tarjoaa rakkaimmille ihmisilleen kalliin illallisen juomineen kaikkineen, sitä tietysti toivoisi, että he voisivat nauttia sen kuumana ja ennen kaikkea kiireettä.

Mielestäni lapsivieraita kutsuttaessa kannattaa ottaa huomioon häissä tarjottava alkoholi, sillä lapset huomaavat helposti aikuisen käytöksen muuttumisen pienenkin alkoholimäärän myötä, vaikka aikuinen itse ajattelisi olevansa käytännössä selvin päin. Hiprakoituvat aikuiset tuskin ovat omiaan herättämään pikkuisissa turvallisuuden tunteita tai nostattamaan heidän juhlamieltään, joten jos lapsia häihin kutsutaan, kannattaa alkoholitarjoilun kanssa pitää maltillista linjaa niin kauan kuin heitä on paikalla. Jos lapset ovat mukana, eikä heille ole hoitajaa juhlissa, on hyvin todennäköistä, että vanhemmat joutuvat olosuhteiden pakosta poistumaan paikalta jo aikaisessa vaiheessa, jolloin heiltä jää suuri osa häistä näkemättä, mitä hääparit eivät luonnollisestikaan toivo.

Kenen lapset kutsutaan, kenen ei?

Monelle hääparille tuottaa epäilemättä päänvaivaa lapsivieraiden rajaaminen varsinkin, jos kutsuttavissa on paljon pienten lasten vanhempia. Minä ainakin ajattelin aiemmin, että helpompaa vetää suora nollalinja alle 18-vuotiaiden vieraiden kanssa, niin kaikki pääsevät helpommalla. Sittemmin olen lueskellut jokseenkin aktiivisesti Facebookin hääryhmiä ja pannut merkille, että lapsikysymykselle – kuten ei monelle muullekaan kysymykselle – ole täysin yksiselitteistä vastausta. Koska avioero ei ole enää nykyään mikään skandaali tai tarkoita maineen menettämistä lopuksi ikäänsä, vaan on osa normaalia elämää, saattaa monesta hääparista jompikumpi osapuoli olla astelemassa aviosäätyyn toista kertaa. Vaikka avioliitto olisikin molemmille ensimmäinen, voi toisella tai kummallakin sen puolisolla olla lapsi tai lapsia aikaisemmista suhteistaan. Lisäksi on voitu saada yhteisiä lapsia ennen avioitumista. Niinpä luonteva rajanveto saattaa olla, että kutsutaan omiin häihin ne omat ja yhteiset lapset. Tai omat ja yhteiset lapset voidaan jättää kutsumatta, jos halutaan juhlia aikuisten kesken, mikä sekin on aivan hyvä ratkaisu, jos hääpari niin päättää tehdä, hehän koko lystin ainakin nykyään suurimmalta osin maksavat.

Nykyään on ok sanoa, ettei pidä lapsista. Se on mielestäni vähän hassua, ovathan lapset yhtä lailla osa yhteiskuntaamme kuin aikuisetkin, eikä kenellekään varmaankaan tule mieleen julistaa, ettei pidä esimerkiksi kehitysvammaisista. Vaikka Suomi on virallisesti hyvä maa olla lapsiperheen vanhempi, on täällä asenneilmapiiri lapsia kohtaan eittämättä melko ynseä. Itkevälle tai kiukuttelevalle lapselle pyöritellään silmiä ja hänen vanhempaansa luodaan vihaisia katseita, joku saattaa intoutua antamaan kasvatusvinkkejäkin, ja toinen muistaa mainita huonosta vanhemuudesta. Internetissä keskustellaan ajoittain julki-imettämisestä ja siitä tulevasta ällöttävästä hajusta ja kamalista äänistä (minulla on todella herkkä nenä ja kuulotesteissä saan jatkuvasti täydet pisteet, enkä ole koskaan haistanut tai kuullut mitään imetyshajuja tai -ääniä edes ollessani hyvin lähellä rintaruokinnassa olevaa vauvaa ja hänen äitiään, toim. huom.) ja häiriinnytään ihan kaikesta, mitä lapset tekevät tai eivät tee. En minäkään ole mikään kaikkien lasten ylin ystävä tai erityisen lapsirakas, mutta olen huomannut, ettei minun paheksuntani saa kitisevää lasta rauhoittumaan yhtään sen nopeammin ja että vanhemmat tuntevat jo ilman ympäriltä tulevaa painettakin olonsa varmasti paljon epämukavammaksi kuin minä. Lisäksi yleisillä paikoilla käytän usein vastamelukuulokkeita, mikä tietysti auttaa blokkaamaan ylimääräisiä ääniä.

Kaikesta tuosta huolimatta ymmärrän, jos – erityisesti lapseton – hääpari pelkää lapsivieraiden mahdollisesti varastavan show’n juhlissa alkamalla itkeä, juoksennella, nauraa tai kiukutella väärään aikaan, kakkaamalla housuun väärällä hetkellä tai vaatimalla päästä vessaan juuri silloin kun kaikkien huomio tulisi olla hääparissa ja häiden ohjelmassa. Jos hääparilla itsellään on lapsia, he eivät välttämättä halua toisintoa kotiarjestaan kuuntelemalla vieraiden lasten ilakointia ja mahdollisia tylsistymisen ääniä kesken tärkeän juhlapäivänsä. Valkoista unelmamekkoa pitävä morsian saattaa pelätä tahmatassujen jälkiä kalliissa kankaassa ja toivoo siksi, että perheen pienimmät jätettäisiin kotiin.

Viihtyvätkö lapset edes häissä?

Toisaalta muistan omat kokemukseni lapsuudesta, kun pääsin osallistumaan ihaniin hääjuhliin ja nauttimaan romantiikan yliannostuksesta. Häissä ollessa oli kuin olisi ollut jossain toisessa maailmassa ja toisessa todellisuudessa. Häissä kaikki oli kaunista, koko ajan oli tekemistä ja ohjelmaa, olin ällikällä lyöty pelkästä koristeiden katsomisesta, ja ei, en juossut ympäriinsä sekoilemassa kuin sokerihumalassa riehuva ikiliikkuja, ainakaan omien muistikuvieni mukaan. Välillä leikin muiden lapsivieraiden kanssa ulkona, välillä olin seuraamassa hääjuhlan ohjelmaa. Yhdellä hetkellä nautin noutopöydän antimista, toisella maistelin hääkakkua ja mehua. Pääasiassa pysyttelin näköetäisyydellä lumoavasta hääparista ja toivoin, ettei päivä ikinä loppuisi. En usko, että minusta tai muista lapsivieraista oli tuolloin häissä mitään erityistä vaivaa, eikä meitä varten ollut järjestetty sen kummempaa tekemistä tai ohjelmaa. Minä tosin taisin tuon ensimmäisen häämuistoni aikaan olla jo alakoulussa, joten en ollut mikään ihan pikkulapsi enää.

Lasten kutsumisessa ei siis liene välttämätöntä valita joko-tai -linjaa, vaan noiden kahden ääripään välisessä ristiaallokossa voidaan luovia monin eri tavoin. Tiedänpä eräitä hääpareja, jotka kutsuvat häihinsä vain sisarustensa lapset, mutta eivät ystäviensä tai muiden sukulaistensa lapsia.  Vastasyntyneiden vauvojen kohdalla lähes kaikki ovat ainakin Facebook-ryhmissä olleet valmiita joustamaan, sillä vastasyntynyt on käytännössä jatkuvasti kiinni äidissään, ja jos äiti halutaan mukaan juhlimaan, on tämän lähtökohtaisesti otettava vauva mukaansa. Rajanvedossa, kun lähdetään ratkomaan niinkin kinkkisiä kysymyksiä kuin sitä, mihin lapset ovat tervetulleita, on aina mahdollisuus, jopa todennäköisyys, että joku, tai useat loukkaantuvat ja pahoittavat mielensä. Sen vuoksi hääparin on tärkeintä perustella valitsemansa linja ennen kaikkea itselleen. Kun itse tietää, mitä haluaa, sen kertominen ja perusteleminen muille on helpompaa ja varmempaa. Useimmiten ihmiset ymmärtävät, kun vain avaa suunsa ja kertoo, mikä on homman nimi.

Miten meidän häissä tehdään?

Minun ja Karjalan Evakon hääjuhlien suhteen ei vielä ole vedetty mitään tiukkoja linjoja, mutta uskon, että päädymme toivomaan, että lapset jätettäisiin näistä bileistä kotiin. Meidän häävieraistamme kovinkaan monella ei edes ole alaikäisiä lapsia, joten kovin suuresta katraasta ei oikeastaan ole edes kysymys. Juhlatilamme on kuitenkin sen verran pieni, matka WC-tiloihin aika pitkä ja budjettimme siinä määrin tiukka, että uskomme kaikkien nauttivan häistämme enemmän, jos lapset jätetään kotiin hoitajan kanssa. Haluamme myös tarjota pienten lasten vanhemmille mahdollisuuden ottaa muutaman tunnin hetki ruuhkavuosien keskeltä ja lähteä juhlimaan aikuisten kesken. Kummilasten ja sisarusten lasten suhteen olisi tietysti ihan mukavaa tehdä poikkeus ja toivottaa heidät tervetulleiksi, mutta molemmilla kummilapsillamme on isosisarus, ja näen saman perheen lasten keskellä kulkevan rajanvedon keinotekoisena, suorastaan tökerönä. Minun sisaruksillani ei ole lapsia, Evakon siskolla on kaks, joista toinen on yhteinen kummilapsemme. Lisäksi minulla on yksi ihan oma kummilapsi, yhden kaasoni pieni tyttö. Kummilasten ja sisarusten lasten kutsumisen kanssa tullaan kuitenkin taas nokakkain tilan, tai enemmänkin sen puutteen kanssa, sillä ideana on, että kaikki juhlasalin pöydät tulisivat tasaisesti täyteen. Lisäksi minussakin on sen verran bridezillaa, että haluan hääpäiväni ajaksi kaikki kaasoni omaan talutusnuoraani, enkä halua jakaa heitä niinkin toisarvoisten ihmisten kuin omien lastensa kanssa (sarkasmi, toim. huom.).

Vaikka hääjuhla epäilemättä olisi lapsille hieno elämys ja kiva kokemus, luulen, että tulemme jättämään alaikäiset vieraat kokonaan kutsumatta. Tuo rajanveto on kaikille tasapuolinen, eikä kukaan tunne tulevansa kohdelluksi eriarvoisena sen perusteella, kuinka läheinen on hääparin kanssa. Jos tässä elämässä on yksi päivä, jolloin voi hyvällä omalla tunnolla olla itsekäs ja ajatella omaa viihtyvyyttään hiukan jopa muiden kustannuksella, lienee se se oma hääpäivä. Hääpäivään ladataan niin paljon odotuksia, toiveita ja tunteita, etten halua joutua miettimään kenenkään viihtymisen puolesta muuten kuin sillä mielellä, että kaikilla on varmasti todella kivaa. En tiedä, ajattelisinko eri tavalla, jos meillä olisi lapsia, mutta tällä hetkellä uskon, että paras lopputulos juuri meidän häidemme kannalta saadaan juuri tällä linjanvedolla.

Reilun puolen vuoden kuluttua tiedän, oliko ratkaisu oikea.

Muut hääaiheiset postaukseni pääset lukemaan täältä.

Mitä mieltä sinä olet lapsettomista häistä, oletko itse ehkä järjestänytkin sellaiset? Jos olet pienten lasten vanhempi, miten suhtaudut hääkutsuun, jossa ilmoitetaan juhlien ikärajaksi 18 vuotta? Mikä on mielestäsi reilu rajanveto lapsivieraiden kohdalla ja sallitaanko poikkeuksia? Kerro kommenteissa mielipiteesi tähän polttavan kuumaan aiheeseen!