Joulu ilman krääsää

Artikkelin kansikuva: Timo Pyykönen

Viikon lopulla koittava Black Friday, sitä alustava Black Week, sunnuntaina lopulta koittava joulukuu ja sen myötä jälleen kerran hämmästyttävän nopeasti kohti porskuttava joulu nostavat ajatuksiin väkisinkin paitsi rauhoittumisen ja hiljentymisen ajan, myös vertaansa vailla olevan kulutusjuhlan, jonka myötä taloyhtiöiden ja kaupunkien lajittelupisteiden kapasiteetti loppuu väistämättä kesken.

Lapsuudessa joulu oli ihanaa aikaa: koulusta oli kaksi viikkoa lomaa, sai nauttia kodin rauhasta ja lämmöstä, ottaa rennosti, ulkoilla, nähdä kavereita ja lukea niin paljon kirjoja kuin vain suinkin viitsi. Teini-iässä meininki ja suhtautuminen pysyivät jotakuinkin samoina, joskin lahjapakettien sijaan aloin arvostaa yhä enemmän aattoillan joulupöytää kaikkine hyvine jouluruokineen – suosikkejani ovat aina olleet riisipuuro, kalapöydän antimet ja porkkanalaatikko, ja rauhoittuminen kotioloissa käärepapereista monena vuonna löytyneen uusimman Harry Potterin parissa.

Aikuisuuden kynnyksellä, erityisesti parinkympin jälkeen, moni ystäväni alkoi yhtäkkiä vihata joulua. Kaupallisuudesta puhuttiin jo silloin ystäväpiireissäni, vaikkei se ollut läheskään nykyisissä mittasuhteissa vielä vuosikymmen sitten. Minä ajattelin aina, ettei joulun kaupallisuus kosketa minua, vietänhän pyhäni läheisteni seurassa lähinnä ruoasta ja kirjoista nauttien. Eipä sillä, että meillä olisi lahjoista kitsasteltu, sain kyllä aina ne hartaimmin toivomani joululahjat, joista monia muistan edelleen ja joitakin minulla on yhä tallessa kaappieni kätköissä. Samanlaista krääsävuorta ei lapsuudenkodissani joulukuusen alla silti ollut kuin nykyään monissa kodeissa, vaan meidän joulussamme keskityttiin aina enemmän yhdessäoloon ja perheen seurasta nauttimiseen. Edelleen joulun lähestyminen saa minussa aikaan halun viettää yhä enemmän aikaa kotona, enkä tahtoisi työpäivien lisäksi tehdä oikein mitään.

Nyt kolmekymppisenä olen yhtäkkiä saanut huomata monien ystävieni muuttuneen joulunvihaajista varsinaisiksi jouluihmisiksi. Sangen epäkaupallisesti kylläkin: kotiin laitetaan ekologisia joulukoristeita, nautiskellaan suklaata, glögiä ja pipareita, jopa muutama sinkkuystävänikin on laittanut (kesto-)joulukuusen omaan pieneen kotiinsa ilahduttamaan vuoden pimeimpänä aikana. Lahjojakin hankitaan: paketteja vaihdetaan ystävien kesken, puolisoiden kanssa, lapsille tietenkin annetaan lahjoja, mutta lahjat eivät ole mitään turhaa muoviroinaa, vaan jotakin saajasta ja antajasta muistuttavaa, usein itsetehtyä. En tiedä, johtuuko tämä minun huomaamani muutos aikuistumisesta, siitä, että kymmenen vuotta sitten oli muodikasta vihata joulua vai siitä, että elämäntilanne monella kolmekymppisellä on niin erilainen kuin kaksikymppisillä keskimäärin. Sanoisin, että Helsingissä perheenperustamisesta ei monikaan haaveile ainakaan käytännön tasolla vielä 30-vuotiaana, vaan ensimmäinen lapsi saadaan siellä lähempänä 35:ttä tai jopa sen jälkeen. Ja siitähän valtiovalta on koko ajan enemmän huolissaan. Kolmenkympin kantimilla elämäntilanne alkaa kuitenkin olla otollisempi lapsen saamiselle ja omia jouluperinteitä luodaan jo yhdessä oman puolison kanssa, kun ollaan kahden aikuisen perhe. Kaikki eivät tietenkään halua tai saa lapsia ollenkaan, mutta viettävät silti omannäköistään joulua.

Vietti oman joulunsa sitten miten hyvänsä, kyseisen juhlapyhän ylikaupallisuutta ei käy kiistäminen. Markkinat mukautuvat ostajien mukaan, ostajat markkinoiden mukaan: meille myydään sitä mitä me haluamme ostaa ja me ostamme sitä, mitä meille myydään. Toivokaamme jakeluliikenteen halvaannuttavan postilakon tänä vuonna edes hiukan hillitsevän verkkokauppatilailujen ja sitä kautta pakkausjätteen määrää. Suomessa valikoimat melkein minkä hyvänsä suhteen ovat onneksi verrattain rajalliset, mutta kyllä sitä täälläkin osataan. Omassa lapsuudessani hienoin joulukalenteri ikinä oli tehty itse kauniilla paperilla päällystetystä pahvilaatikosta, jonka 24 pientä paperipussukkaa sisälsivät joskus karkkia, joskus purkkaa, jonakin aamuna löytyi koulutarvikkeita ja toisinaan jotakin muuta hyödyllistä: joulukalenterin ei ollut tarkoituskaan olla mahdollisimman kallis, vaan juuri minulle tehty ja tuoda iloa jouluaaton odotukseen. Nykyään meininki on ihan eri, kun jokunen vuosi sitten kauhistelemani Kinder-joulukalenteri ei sekään ole enää mitään moniin erilaisiin kosmetiikka-, olut- ja lelujoulukalentereihin verrattuna. Kaikki lastenohjelmatkin ovat nykyään tuotteistetumpia kuin varmaan maailman tuotteistetuin bändi, Spice Girls koskaan oli. Mutta Spaissarit olikin kova sana 1990-luvulla, ja siitä on tultu pitkälle. Eikä silloin kenellekään tullut mieleenkään valmistaa Spice Girls -joulukalenteria, toisin kuin vaikka Ryhmä Hau -sellaista.

Joululaulujen soittaminen kaupoissa, suklaakonvehtirasiat ja joulukoristeet vyöryvät päälle joka puolelta vuosi vuodelta aikaisemmin, kymmenen vuoden kuluttua jouluvaloja saa varmaan väistellä jo elokuussa.

Ikään kuin vastaiskuna joulun kaupallisuudelle halusin kerätä muutamia ideoita siihen, mistä ja millaisia joululahjoja voi ja kannattaa antaa, jos ei halua tukea suuria ylikansallisia yhtiöitä, mutta haluaa kuitenkin ostaa joululahjoja. Tein viime vuonna samalla idealla postauksen, kun innostuin käsityöläisistä ja pientuottajista Ornamon joulumyyjäisissä. Ostamisella ja erityisesti kotimaisella kulutuksella markkinatalous pidetään pyörimässä, joten ihan kaikkien omien rahojensa päällä ei kannata istua, vaikka Julia Thurén kehottaakin olemaan ostamatta mitään turhaa paskaa. Kaikki ostaminen ei nimittäin ole sitä turhaa paskaa.

Ostamalla joululahjat pienyrittäjältä, vieläpä mahdollisuuksien mukaan jostain lähialueeltasi, tuet yritystoiminnan jatkumista naapurustossasi. Pienyrittäjältä ostetun tavaran tai palvelun tuotto menee suoraan yrittäjän yritystoiminnan ja elinkeinon toteuttamiseen, jotta hänellä on varaa maksaa laskunsa myös jatkossa. Nykyään kilpailua alalla kuin alalla on ennennäkemättömän paljon, joten halvan hinnan sijaan kannattaa mieluummin mennä korkean laadun ja pienimuotoisemman toiminnan perässä.

MBS Design

MBS Designin nimi tulee sanoista Made By Susanna. Tämä nimenomainen Susanna on toiminut yrittäjänä eri aloilla jo melko pitkään, vuodesta 2008. Omien sanojensa mukaan Susanna pyöritti pitkään yritystoimintaa päätoimisesti parturi-kampaajana, mutta on ollut jo jonkin aikaa sivutoiminen koruyrittäjä. Susanna tekee todella kauniita ja keveitä, luontoaiheisia koruja koivuvanerista, jonka hän maalaa akryylimaalilla. Korvakorujen tapit ja koukut ovat kirurginterästä, joka ei allergisoi. Koska rakastan roikkuvia korvakoruja ja viihdyn parhaiten hiukset tiukasti kiinni, omat suosikkini MBS Designilta ovat ehdottomasti koukuilla korviin laitetttavat isot Peikonlehti-korvikset ja värikkäät pitkät Kumpu-korvakorut, jotka sopisivat mitä kauneimmin tiukan nutturakampauksen kaveriksi. MBS Designin korut toimitetaan kauniisti pakattuna postilaatikkoosi ja korujen säilytysrasia on yksinkertaisuudessaan todella silmäähivelevän minimalistinen: tässä firmassa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu ja loppuun asti mietitty. Jos siis pienet paketit kiinnostavat, niin kannattaa tutustua MBS Designin valikoimiin, Susannan koruja voi ostaa täältä.

Kaurilan Sauna

Kaurilan Sauna on vuonna 2009 yli 100-vuotiaaseen hirsirakennuksen tupakeittiöön tehty yleinen sauna Helsingissä. Saunan perustaja Saara rakastaa saunomista ja perinteistä suomalaista saunakulttuuria rituaaleineen, pellavapyyhkeineen ja yksinkertaisine, mutta toimivine luonnonkosmetiikkatuotteineen. Saara etsi pitkään sopivia tuotteita saunallaan käytettäviksi, mutta koska mistään ei löytynyt juuri sitä mitä Saara halusi, hän päätti alkaa valmistaa noita tuotteita itse. Kuten yleensä tällaisissa tarinoissa käy, saunoja-asiakkaat rakastuivat Saaran tuotteisiin ikihyviksi ja halusivat ostaa niitä itselleen kotiin ja lahjaksi ystävilleen, ja nykyään Kaurilan Saunan luonnonkosmetiikkatuotteita voi ostaa useilta jälleenmyyjiltä ympäri Suomen. Kaurilan Saunan tuotteista mainitsemisen arvoista on, että heidän valikoimistaan löytyy myös hajusteettomia tuotteita, mihin en ainakaan itse ole luonnonkosmetiikan kanssa juurikaan törmännyt. En välitä kovin voimakkaista hajusteista muualla kuin hajuvedessä – enkä siinäkään liian ydystä tuoksusta, joten hajusteettomuudesta Saaran tuotesuunnittelulle jättikokoinen plussa minulta. Minä olen kokeillut Kaurilan Saunan tuotteista hajusteetonta vegaanista deodoranttivoidetta ja Mustaherukka Palashampoota, joista molemmista pidin kovasti.

Kaurilan Saunaa voi varata myös yksityiskäyttöön, ja vaikka hinta (alkaen 180 euroa) saattaa tuntua melko tyyriiltä, saa rahoilleen varmasti vastinetta ainutlaatuisesta saunomiskokemuksesta. Kaurilan Saunassa saunoja saa käyttöönsä pellavapyyhkeen ja -laudeliinan, shampoota ja saippuaa sekä verrattain suuren valikoiman erilaisia luonnonkosmetiikkatuotteita, jotka ovat kaikki yrittäjä-Saaran käsialaa. Lisäksi saunassa on kuohuviinilasit, pienet lautaset ja aterimet 15 henkilölle. Kaurilan Saunan puolesta tarjotaan myös vettä ja vesilasit. Saunalla ei ole anniskeluoikeuksia, joten omia juomia sekä pientä syötävää voi saunavieras viedä mukanaan. En ole koskaan käynyt Kaurilan Saunassa saunomassa, mutta ainakin kuvien perusteella siellä on niin ihana, vanhojen aikojen tunnelma, etten yllättyisi, vaikka törmäisin vilvoittelutauolla itseensä saunatonttuun.

Kaurilan Saunan tuotteita voit ostaa ja saunavuoron varata täältä.

Kirpputori Metka

Tori.fi on lobannut käytettyjen joululahjojen ostamista paljon viime päivinä ja moni vaikuttaja on tehnyt sisältöä aiheesta kaupallisessa yhteistyössä Tori.fi:n kanssa. Kantava ajatus Torilahja-kampanjassa on tietysti tavaran liikkuminen kyseisen firman verkkosivujen kautta, mutta kuluttajille välittyy siitä huolimatta myös viesti siitä, että maailma hukkuu turhaan tavaraan. Nykyään on päästy jo hyvin eroon siitä ajatuksesta, että vain uusi olisi hyvää ja käytettynä hankittu ehdottomasti huono vaihtoehto. Itselle ostetaan mielellään kierrätettyä ja käytettyä, mutta lahjaksi halutaan yhä nykyäänkin helpommin ostaa uutta. Ehkä se liittyy jotenkin tavaran hintaan ja siihen, että käytetty on automaattisesti jonkun toisen hylkäämä ja sitä kautta huonompiarvoinen lahja. Minä en ole koskaan ajatellut niin, sillä olen sekä antanut että saanut lahjaksi paljonkin käytettyjä esineitä. Se, että käytetty ja vanha olisi huonoa ja halpaa, ei todellakaan pidä paikkaansa monessa muussakaan tavarassa kuin design-käsilaukuissa. Entisaikoihin tavarat tehtiin kestämään, koska kenellä hyvänsä ei ollut varaa marssia lähimpään pikamuotia tarjoavaan ketjumyymälään ostamaan kasamäärin huonolaatuisia riepuja, mitä ei edes tarvitse. Ennen viime vuosikymmeniä koko pikamuodin käsitettä ei tainnut olla edes olemassa. Itse asiassa sanoisin, että Suomeen tämä rättibisnes rantautui oikeastaan vasta 2010-luvulla.

Ennen kaikilla oli vähemmän tavaraa ja niistä vähistä tavaroista pidettiin parempaa huolta. Lisäksi on paljon hyviä vanhoja tavaroita, mitä ei enää nykyään valmisteta, eikä niitä sen vuoksi voi ostaa uutena, eikä käytettynäkään halvalla. Esimerkiksi vanhat Arabian astiat ja Finelin emali ovat oivallinen esimerkki hyvästä käytettynä ostettavasta lahjasta. Toisin kuin nyky-Arabia, vanhan ajan astiat tehtiin vielä Arabian tehtaalla Helsingissä, joten tuotteet ovat kotimaisia suunnittelusta valmistukseen. Finelin emaliastioita ei enää valmisteta, joten niitä ei voi uutena edes ostaa. Minä en ole ikinä katsonut nenänvarttani pitkin käytettynä saatuja lahjoja; kun muutin omilleni, sain äidiltäni ja isovanhemmiltani käytettyjä lahjoja, kuten  vanhoja, kirppis-Arabiaa ja Fiskarsin aterimia, joita ei pikkurahalla osteta nykyään enää edes sieltä kirpputorilta.

Erityisen hyvä ja mainitsemisen arvoinen kirpputori Helsingissä onkin oma suosikkini ja lähikirpputorini Metka, jota pitää erinomaisen valloittava ja hyväntuulinen Riitta. Metkassa on paljon tilaa ja siellä tavara liikkuu hyvin. Kyseessä on vanha hyvän ajan kunnon itsepalvelukirppis, jossa vaivainen 42 €:n pöytävuokra sisältää kaiken henkareista hintalappuihin. Pöytää saa tuolla hinnalla pitää itsellään seitsemän myyntipäivää ja pöydän maksimivuokra-aika kerrallaan on kaksi viikkoa. Jonoa pöytiin on toista kuukautta, mutta odottaminen palkitaan. Kun käy tutulla kirppiksellä säännöllisesti, oppii näkemään, millaista tavaraa ja millä hinnalla sinne tuodaan myyntiin. Metkasta kannattaa astiabongarin etsiskellä vanhoja suomalaisia astioita, Karhulan, Riihimäen ja Viialan lasipurkkeja ja Finelin emalia. Vaatteitakin Metkassa on paljon, mutta niitä minä en oikein ikinä ole katsonut, en ole pukeutumisesta sillä tavalla kiinnostunut, että jaksaisin ostella vaatteita uutenakaan.

 

Lahjakortti kampaajalle

En olisi hyvä parturi-kampaamoalan yrittäjä, ellen nostaisi esille vaihtoehdoista parasta, nimittäin palvelulahjakorttia. Lahjakortti kampaajalle, kosmetologille tai hierojalle ei varmasti koskaan mene hukkaan. Palvelulahjakortti sopii hyvin lahjaksi esimerkiksi minimalistille, joka ei halua tavaralahjoja. Myös sellaiselle, jonka makua et tunne esimerkiksi sisustusasioissa, kannattaa ostaa palvelulahjakortti. Lahjakortit voi ainakin meillä Locossa käyttää sekä palveluun että tuotteisiin, ja uskon, että niin on suurimmassa osassa parturi-kampaamoita, kauneushoitoloita ja hierojayrityksiä.

Jos tietää kaverinsa etsivän uutta kampaajaa tai on sitä mieltä, että kaverin pitäisi etsiä uutta kampaajaa, osta lahjakortti omalle kampaajallesi, sillä hänen käsialaansa voit varmasti suositella. Monilla parturi-kampaajilla on nykyään omat Instagram-profiilit, jotka toimivat käytännössä heidän töidensä portfoliona.

Locon Instagram-tilin löydät täältä.

Bonus:

Jos haluat antaa alaikäiselle läheisellesi aineettoman joululahjan, suositan Stadin Slangi ry:n nuorisojäsenyyttä. Nuorisojäsenyys maksaa vain 5 euroa vuodessa ja se sisältää kaikki samat edut kuin täysi-ikäisetkin slangijengiläiset saavat: paljon etuja stadilaisilta yrittäjiltä sekä yhdistyksen oman Tsilari-lehden kuudesti vuodessa kotiin kannettuna. Nuorisojäsenyys päättyy sinä vuonna, kun nuori täyttää 18 vuotta.

Stadin Slangi ry:n tarkoitus on säilyttää, tutkia ja vaalia ainutlaatuista kieltä, Stadin slangia. Yhdistys täyttää ensi vuonna 25 vuotta ja toivoo joukkoonsa uusia nuoria jäseniä, jotta pääsee joskus viettämään 50-vuotisjuhliaankin. Stadin Slangi ry:hyn saa liittyyä, vaikkei olisikaan paljasjalkainen stadilainen, en minäkään ole. Olen junantuoma helsinkiläinen, mutta rakastunut tähän kaupunkiin sydämeni pohjia myöten jo paljon ennen kuin tänne muutin. Mitä pidempään täällä asun, sen syvemmäksi minun ja kaupungin välinen suhde ja rakkaus muuttuu. Suomen kieli kaikkine moninaisine vivahteineen, murteineen ja slangeineen – tiesitkö sinä, että Stadin slangi ei ole murre, vaan oma kielensä – on hyvin lähellä sydäntäni, ja sen vuoksi olenkin liittynyt slangiyhdistykseen pari vuotta sitten ja ollut melko aktiivinen jäsen erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana.

Ensi vuonna saatte siis lukea Linnanneito-blogista kaiken muun hyvän lisäksi juttuja myös Helsingistä, Stadista, joka on viisaimpien mukaan “buli, mut snadi”.

Annatko ja saatko sinä joululahjoja? Teetkö joululahjahankinnat pikku hiljaa pitkin vuotta tai kenties rauhaksiin joulukuun aikana? Onko lähestyvä määräaika, tässä tapauksessa jouluaatto, paras motivaattori joululahjaostoksille? Jaa ajatuksesi kommenttilaatikossa!