Joulukuu

Marraskuu hujahti ohi samaan aikaan hitaasti, mutta kuitenkin nopeasti. Vaikka vuoden toiseksi viimeinen kuukausi vaikuttaa olevan suurimman osan inhokkikuu numero yksi, minä olen aina pitänyt siitä, sen pimeydestä, märästä asfaltista ja kostean tuulisesta säästä, joka saa hytisemään luita ja ytimiä myöten. Marraskuu on aina ollut ”minun” kuukauteni; olen syntynyt marraskuussa, joten koen tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ankeaa syyssäätä kohtaan ja harmaat päivät ja synkät illat sopivat todella hyvin omaan sielunmaisemaani. Olen perusluonteeltani vähän melankolisuuteen taipuvainen, joten 11. kuun synkkyys tuntuu kotoisalta. Lisäksi haluan niin sanotusti uida vastavirtaan ja tykätä marraskuusta ihan siksikin, että melkein kaikki muut inhoavat sitä enemmän ja vähemmän.

Nyt on kuitenkin joulukuu ja tänään ensimmäinen adventti, ja laitoin juuri adventtikynttilät ikkunalaudalle. Se tarkoittaa sitä, että jouluaattoon on neljä sunnuntaita ja joulun odotus käynnistyy niin kodeissa kuin kaupungillakin aivan toden teolla. Meillä töissä suurin osa kollegoistani on oikeita jouluihmisiä, joten glögi- ja piparitarjoilu on Locossa ilahduttanut asiakkaita jo marraskuun puolivälistä alkaen. Marraskuun huipennukseksi vietimme työporukalla Locon pikkujouluja kuun viimeisenä perjantaina pizzan, hohtokeilauksen ja kuohuvan merkeissä. En ollut koskaan ennen keilannut, joten jännitin pikkujouluja aika paljon etukäteen, mikä oli turhaa, koska meillä oli oikein onnistunut ja kiva ilta. Minun osaltani juhlat päättyivät kuitenkin jo puoli yhdentoista aikaan illalla, koska lauantaiaamupäivänä hyppäsimme Evakon kanssa junaan ja suuntasimme pikavisiitille hänen äitinsä luokse Etelä-Karjalan laulumaille.

Tulevan anoppini luona on aina ilo vierailla, hän asuu todella kauniilla paikalla järven rannalla, ja voisin vain istua ikkunan ääressä kaiket päivät selälle tuijotellen. Onneksi saimme vierailun järjestetyksi vielä ennen joulua, niin saatoimme viedä Evakon äidille ja hänen miehelleen joulutervehdyksenä leipomaani juurileipää (jonka Evakko onnistuneesti ohjeideni mukaan paistoi) ja Kallion Uusien Marttojen palasaippuaillassa valmistamiani kauniita käsisaippuoita. Tervehdyksen pakkasin kestohevipussiin, joita ompelimme oman äitini kanssa viikko sitten hänen luonaan käydessäni.

Minä en ole mikään henkeen ja vereen jouluihminen, jos en joulua vihaakaan. Pidän kyllä mielelläni muutaman päivän tauon jokapäiväisen leivän hankkimisesta ja otan kaiken irti siitä, että saa hyvällä omallatunnolla kyhjöttää kotona viltin alla, polttaa kynttilöitä ja olla tekemisissä vain omien kaikista läheisimpien ihmisteni kanssa – minulle se tarkoittaa käytännössä Karjalan Evakon kanssa kaksin hengailua, mutta hänen seuransa onkin kaikista parasta. Eli hyvin menee.

En ole oikeastaan koskaan sen kummemmin laittanut joulua kotiin, meillä ei ole ollut joulukuusta tai -koristeita, koska en ole toistaiseksi viettänyt joulua kotonani. Voisihan sitä fiilistellä lähestyviä pyhiä ja laittaa vaikka tähden ikkunaan ja pieniä tonttuja ympäri asuntoa, mutta minulle joulu on aina ollut enemmän sydämen asia ja mielentila. Kuten kirjoitin joulun kaupallisuutta käsittelevässä postauksessani, nautin sekä hyvästä ruoasta että kirjojen lukemisesta, kun sille kerrankin on helppoa löytää aikaa.

Tänä vuonna tähän kuluvaan joulukuuhun liittyy paljon kivoja, uusia asioita. Ensinnäkin Marttayhdistys, jonka perustamisessa olin mukana viime vuonna, Kallion Uudet Martat ry, täyttää ensi viikon tiistaina, 3. joulukuuta yhden vuoden ja on näin ollen kasvanut taaperoksi. Perustamiskokouksessa lupauduin mukaan yhdistyksen hallitukseen, ja hallituksen järjestäytymiskokouksessa minun osakseni koitui rahastonhoitajan pesti, mikä ei ollut ollenkaan sellainen homma, jota olisin itselleni halunnut. Ketään muutakaan ei – yllätys, yllätys – rahasto-Martan nakki kiinnostanut, ja koska sekin leiviskä piti jonkun hoitaa, astuin sitten esiin ja suostuin ensimmäiseksi vuodeksi rahakirstun vartijaksi. Vuosi Marttayhdistyksen hallituksessa ja rahasto-Marttana on ollut opettavainen ja nyt, kun katson taakse päin menneitä kuukausia, totean, että ei se ollut ollenkaan niin kamalaa ja pelottavaa kuin alkuun odotin. Jonkin verran hommaa on tietysti vuoden loppua kohti, kun tilinpäätöstä varten tarvittava materiaali pitää kerätä, mutta muuten tämä on työllistänyt minua verrattain vähän. Kaiken kaikkiaan uskon, että seuraava vuosi, vaikka sitten jatkaisin samassa hommassa hallituksessa, tulee olemaan paljon helpompi ja sujuvampi, ennen kaikkea siksi, että sekä me hallitusaktiivit että aktiiviset jäsenemme alamme pikku hiljaa päästä jyvälle siitä, mikä tämä yhdistys oikein onkaan.

Toinen kiva ja aika jännittäväkin juttu tälle joulukuulle on se, että Linnanneito-blogi täyttää 21.12. sekin yhden vuoden! Vuosi bloggaajana on ollut todella antoisa, vaikka aika kuormittavakin ja olen toden teolla saanut kohdata heikkouteni aikatauluttajana. Kevääseen ja kesään ajoittunut osittain tahaton, osittain tarkoituksenmukainen blogitauko venyi sitten lopulta syksylle asti, mutta kuten olette ehkä huomanneet, olen nyt todella innoissani ja motivoitunut blogin ja kirjoittamisen suhteen. Olen jopa hankkinut uutta kalustoa, jotta blogin ylläpitäminen ja päivittäminen olisi helpompaa ja varmempaa, vaikka oma motivaatio olisikin välillä vähän työn alla. Blogini synttäreitä tullaan juhlimaan isosti joulukuun aikana ja tulossa on paljon kivaa ja mielenkiintoista sisältöä, kunhan vuoden ja vuosikymmenen viimeinen joulukuu pyörähtää kunnolla käyntiin.

Ensi vuoden alussa tulee kuluneeksi puoli vuotta siitä, kun aloitin Locossa. Vaikka nautinkin poikkeuksellisen lyhyestä työmatkastani ja uudesta työpaikasta, on näille Vallilan kattojen yllä näkyville maisemille vaikea löytää vertaa.

Oletko sinä jouluihminen ja laitako mielelläsi joulukoristeita? Vietätkö joulua kotosalla, vanhempien kanssa vai pakenetko ulkomaille? Mikä on joulussa parasta? Kerro kommenttilaatikossa ajatuksesi!