Kesän loppu

Kun syyskuun ensimmäinen viikko huitelee pian jo puolessa ja hiuksissa häivähtää vielä savusaunan tuoksu perhepiirissä vietettyjen venetsialaisten jäljiltä, lienee hyvä aika lopettaa kesätauko ja fiilistellä hetki tuota vuodenajoista parasta ennen kuin sen muistot häipyvät pimenevien iltojen mukanaan tuomien sateiden kalseaan realismiin.

Kulunut kesä on ollut sanalla sanoen raskas. Rakastan kesässä eniten valoisia aamuja, pitkiksi venyviä iltoja ja loputtomalta tuntuvia iltapäiviä, joiden kiireettömyys kiertyy itsensä ympärille kuin unohtaen sekin ajan kulumisen keskittäen vähäisen tarmonsa ihanaan vetelehtimisen nautintoon. Tänä kesänä olen kuitenkin tuntenut itseni väsyneemmäksi kuin pitkään aikaan, suorastaan uupuneeksi. Noita suosikkivuodenaikani parhaita puolia en ole päässyt kokemaan kuin ihan muutaman kerran, ja tuntuu, että viimeiset kolme kuukautta ovat menneet enemmänkin läpäisemättömässä London fog -henkisessä hernerokkasumussa kuin varsinaisesti kirkkaista iltapäivistä nauttiessa.

Uskon noihin tuntemuksiini eniten vaikuttavan ehdottomasti työpaikan vaihdon, joka on ollut paitsi positiivinen, myös todella suuri muutos. Vaikka työn tekeminen itsessään ei olekaan muuttunut; hiuksia leikataan yhtä lailla nykyisessä kuin vanhassakin työpaikassani, kysyy uuden rutiinin löytäminen ja uuteen tottuminen silti massiiviset määrät energiaa. Ihan niinkin yksinkertainen asia, kuin se, missä hiusvärit sekoitetaan tai värikipot pestään, vaatii uuden työrytmin opettelemista, mikä taas vaatii erilaista keskittymistä kuin vanhan rutiinin toistaminen. Uusien tapojen löytäminen, uudet ihanat työkaverit ja tutut sekä uudet asiakkaat ovat kyllä tehneet todella hyvää ammattitaidolleni kampaajana, ja työpaikan vaihtaminen on antanut taas ihan uutta inspiraatiota ja paloa omaa tekemistä kohtaan. Eikös tuttu sanontakin kuulu, että vain muutos on pysyvää? Ei siis kannata jäädä paikoilleen kököttämään liian pitkäksi aikaa!

Työpaikan vaihtamisesta johtunut kiireen tunne ja oman paikan löytäminen uudessa työyhteisössä ovat silti vieneet todella paljon henkisiä voimavarojani, mikä taas on ollut omiaan viemään inspiraatiota kirjoittamiselta. Olen enemmän ja vähemmän koko kesän potenut huonoa omaatuntoa vaille huomiota jääneestä blogistani, mikä sekään ei ole juuri herätellyt kirjoitushaluja. Pari viikkoa sitten luin kuitenkin eräästä nettikeskustelusta Stephen Kingin lainauksen – en tosin tiedä, onko se aito vai vain hänen nimiinsä laitettu – siitä, että amatöörikirjoittajat odottavat inspiraatiota, mutta ammattilainen vain alkaa kirjoittaa. Tuosta noin vain. Tuon lainauksen lukeminen oli ikään kuin vähän liian kireällä olevat rintaliivit olisi avattu ja olisin yhtäkkiä saanut taas hengittää vapaasti. Tämä blogihan on nimenomaan harrastus ja harrastuksen on tarkoitus olla kivaa ja tuottaa mielihyvää; ei enää lihaan pureutuvia olkaimia tai hiertävää ympärysnauhaa, vaan hengittelyä ja inspiraation odottamista, luova tekeminen kyllä ruokkii luovuutta.

Kesän kolme parasta

Uupumuksen, suorituspaineiden ja riittämättömyyden tunteiden lisäksi kesään mahtui paljon myös ihania juttuja, joista ammennettu energia riittää varmasti pitkälle syksyyn.

Ensimmäisenä on mainittava suurin ja kaunein muutos elämässämme: Karjalan Evakon isä, tuleva appeni teki nimittäin perheestään osa-aikaisia savolaisia ostamalla itselleen kesämökin Etelä-Savon maakunnasta Saimaan rannalta. Ennen tätä kesää en todellakaan ole ollut mikään mökkeilijä tai erityisemmin nauttinut mökillä olemisesta. Se saattaa monen suomalaisen korvaan kuulostaa oudolta, olemmehan metsäläinen mökkikansa, savupirtissä syntynyt ja risusavotassa kasvanut. Minulle mökillä olemisesta on kuitenkin tullut mieleen lähinnä kosteaa ja ahdasta, koleaa ja itikoita, ammoniakin käryä ulkohuussista ja loputtomasti hyttysiä, kantovesi kaivosta ja raudanmaku. Nuo mietteet muuttuivat kuitenkin hyvin nopeasti käytyämme Saimaalla pari kertaa – itse asiassa jo toisella reissulla tein Insta Story -päivityksen siitä, kuinka olen löytänyt oman onnellisuuspaikkani, enkä olisi sillä hetkellä ollut mieluummin missään muualla. Niin sitä ihminen muuttuu.

Tulevalle apelleni sanoin viime viikonloppuna, että tässä kesämökissä on parasta se, että tämä on aina täällä, tänne voi aina tulla.

Kirsikkana kesämökkikakun päällä on ehdottomasti oma savusauna, jonka lämmittämisessä itse Karjalan Evakko on kunnostautunut oikein mainittavasti. Löylyt ovat joka kerta edellistä pehmeämmät ja haapasavuun sekoittuva koivuvihdan tuoksu hivelee hajuaistia. Savusaunomisessa on jotain ikiaikaista, jotain hyvin suomalaista; pimeällä ylälauteella tuntee eräänlaista yhteenkuuluvuutta edellisten ja tulevien sukupolvien kanssa, pääsee niin kuin osaksi jatkumoa ja ketjua, joka muuttumattomana kulkee aikojen halki. Peseytyminen ja saunomien eivät vuosisatojen aikana ole juurikaan muuttuneet. Löylyjen välissä virkistävä pulahdus viilentyvään järveen viimeistelee täydellisen saunomiskokemuksen.

Pois lukien vapaat viikonloput, pidin tänä kesänä vain kahdeksan päivää lomaa, ja se on varmasti yksi syy siihen, että tunnen itseni niin loppuun väsyneeksi. Reilun viikon loma vuodessa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, minkä vuoksi en meinaa malttaa odottaa kahden ja puolen viikon talvilomaa, jonka varasimme Karjalan Evakon kanssa elokuun loppupuolella. Pimeimpään aikaan suuntaamme nimittäin Thaimaan lämpöön, mutta niistä reissusuunnitelmista enemmän lähempänä. Tälle kesälle varatut kahdeksan päivää vietimme tuttuun tapaan Kroatian Splitissä. Split on suosikkikohteemme helppoutensa, hintatasonsa ja lyhyen lentomatkan vuoksi. Lisäksi rakastamme dalmatialaista keittiötä ja kirkkaan turkoosina välkehtivää Adrianmerta. Täytyy kuitenkin sanoa, että niin ihana kuin reilun viikon mittainen reissu Splitiin olikin, tuntuu neljäs kerta Kroatiassa olevan vähäksi aikaa tarpeeksi. Toisaalta: tietty helppous hektisen elämän keskelle ilman paineita turistinähtävyyksien katsomisesta tai uusien ravintoloiden etsimisestä oli enemmän kuin tervetullut, ja koin lomamatkan jälkeen kyllä virkistyneeni.

Kiinnostaako teitä muuten lukea postausta Splitistä ja Kroatiasta? Jos haluatte, voisin kirjoittaa vaikka ravintolasuosituksia ja päiväretkivinkkejä. Kommenttilaatikossa sana on vapaa, joten älä epäröi kirjoittaa toivettasi ylös.

Kesä huipentui jo perinteeksi muodostuneesti kolmeen päivään Flow-festivaalilla, elokuun toisena viikonloppuna. Vaikka ajattelinkin varmaan Flow-viikon keskiviikkoon asti, etten jaksa tänä vuonna sinne lähteä, niin onneksi silti lähdin, sillä kokemus oli jälleen upea. Minua viehättää Flow-festarissa eniten kokemus siitä, että on ikään kuin omassa maailmassaan, Flow-kuplassa, jonka ulkopuolella oleva kaupunki unohtuu tuon kolmen päivän ajaksi. Kokemus on minulle hyvin paljon samanlainen kuin huvipuistossa käyminen lapsena; Linnanmäen porteista sisään käveltyä kaikki muu unohtui, kun keskittyi vain katselemaan ympärilleen, juoksemaan laitteesta toiseen ja vetämään sisäänsä Vuoristoradan tervan ja kreosootin tuoksua. Teininä kuolattiin tietysti komeita ja hurjapäisiä jarrumiehiä. Tiesitkö sinä, että jarrumiehen pestiin ei voi hakea, vaan heidän joukkoonsa pääsee vain jarrumiesten itsensä kutsumana? Aikamoinen salaseura.

 

Mitä sinun kesääsi kuului? Ehditkö lomailla paljon vai menitkö minimillä niin kuin minä? Mikä on paras kesämuistosi, entä mitä odotat syksyltä? Kerro minulle kommenttilaatikossa!