Kihlasormukseni

Tänään, 28.3.2019 minun ja Karjalan Evakon kihlautumisesta tulee kuluneeksi tasan vuosi. Tuon virstanpylvään ja merkkipäivän kunniaksi haluan esitellä teille kihlasormukseni.

Tasan vuosi sitten olin juuri selvittänyt viimeisen etapin matkallani kohti ylioppilastutkintoa. Tuo koe oli matematiikan lyhyen oppimäärän ylioppilaskoe, joka tänä keväänä suoritetaan ensimmäistä kertaa sähköisesti, mikä taas tarkoittaa sitä, että tästä edespäin koko ylioppilastutkinto tehdään sähköisessä muodossa. Paitsi tietenkin ylioppilaslakki ja -todistus, jotka ovat ihan fyysisiä ainakin vielä toistaiseksi.

Marraskuussa 2017 täytin 30 vuotta, ja perheeni ja ystäväni muistivat minua lentolahjakortilla. Olimme Karjalan Evakon kanssa pitkään haaveilleet lomamatkasta kaukomaille ja koska en ennen tuota ollut koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella, käytin luonnollisesti lahjakortin kaukolentojen varaamiseen. Me menimme kihloihin tuon yhteisen unelmalomamme alussa, mikä antoi ihanan lisäsäväyksen koko matkalle – muistan, kuinka fiilistelimme koko pariviikkoisen reissun ajan sitä, että olemme nyt kihlapari.

Itse asiassa fiilistelemme sitä edelleen ainakin viikoittain.

Kirjoitin ensimmäisessä hääaiheisessa julkaisussani, etten ole koskaan sen kummemmin unelmoinut häistä. En ole koskaan sen kummemmin haaveillut kihlasormuksestakaan, vaan samastunut enemmän kaverini luonnehdintaan omasta unelmiensa kihlasormuksesta:

Kyllä mä oon sit onnellinen ja tyytyväinen, jos joku mulle jonkun sormuksen haluaa joskus antaa. Siis joku semmonen, jolta mä kans sen haluan vastaanottaa,

tämän voin itsekin täysin allekirjoittaa. Koska en ollut suunnitellut mielessäni täydellistä kihlasormusta, en ollut myöskään suunnitellut täydellistä kosintaa. Karjalan Evakon kosintaan myöntävästi vastattuani sainkin sitten kuulla, että hänellä ei ole sormusta valmiina kahdesta syystä, jotka ovat:

• hän ei tiedä sormuskokoani
• hän ei tiedä, millaisesta sormuksesta pidän.

Minua ei itse asiassa haittaa ollenkaan, ettei minua kosittu sormuksen kanssa – pääsinpä itse vaikuttamaan elämäni toistaiseksi tärkeimpään koruun. Sanoinkin Evakolle, ettei hänen tarvitse ostaa minulle mitään ihmeellistä ja kallista sormusta, mutta jonkunlainen olisi kiva saada. Kaikkien aikojen sormusidolini onkin itse asiassa äitini miehen tytär, eli tavallaan siskoni Laura, joka kirjoitti taannoin blogiinsa tarinan siitä, kuinka osti itse oman kihlasormuksensa. Siis osti itse timanttisormuksen itselleen. Ikään kuin isosiskona Laura on tietysti minulle idoli numero yksi monessa muussakin kuin vain näissä sormusasioissa, mutta juuri tämä nimenomainen asia ansaitsee kyllä oman mainintansa: itsenäinen moderni nainen voi aivan hyvin ostaa itse itselleen timanttisormuksen, ja niin minäkin halusin tehdä.

Totuus on minun kohdallani kuitenkin hiukan toisenlainen.

Ensinnäkin: minulla on rivitimanttisormus, sillä tuollainen yhden, korkealla istutuksella olevan timantin kanssa parturi-kampaajan työ voisi olla pikkuisen, no, haastavaa. Mielikuvissani kaunis kruunuistutettu timanttini takertuu koko ajan asiakkaiden hiuksiin, rikkoo nitriilihanskat, takertuu omiin hiuksiini, ja sen loiste himmenee pian jatkuvan hiusvärikuorrutuksen vuoksi. Kaiken lisäksi hiusväriä jäisi varmasti kiven ja istutuksen väliin, jolloin se näyttäisi vielä kahta ällöttävämmältä.

Toisekseen: timanttisormukseni ei ole Tiffany & Co:n mallistosta, mutta 5th Avenuelta kuitenkin, nimittäin Viidenneltä linjalta, Igorin Korusta. Itse asiassa minä ja Karjalan Evakko suunnittelimme alun perin ostavamme vain korkeintaan muutaman kympin maksavat hopeasormukset kihloiksi ja panostavamme sitten aikanaan vihkisormuksiin. Olinkin jo katsonut valmiiksi erästä Westerbackin valikoimissa olevaa Swarovski-sormusta, mutta kun sitten lähdimme sormuskaupoille, päädyimmekin ensin pyörähtämään Kallion kautta. Ensimmäisen kultasepän luona ei vielä tärpännyt, joten ehdotin Evakolle, että kurkkaisimme Igorin Korun ikkunan, mihin hän sitten vastasi, että miksemme menisi saman tien sisälle asti.

Igorin Korussa meitä palveli todella mukava ja aidon ystävällinen kultaseppä, joka kärsivällisesti esitteli meille yrityksen oman valikoiman sormusmalleja, vastaili kysymyksiimme ja kertoili timanteista oma-aloitteisesti sellaista, mitä emme osanneet edes kysyä. Igorin Korun oman sormusmalliston sormukset valmistetaan paikan päällä Kalliossa, mikä ainakin minun silmissäni nostaa yrityksen arvoa entisestään. Lisäksi yrityksellä on yli 40 vuoden historia kulta- ja timanttikorujen valmistamisessa, maahantuonnissa ja myynnissä. Kyseessä on perheyritys, jonka perusti vuonna 1973 Kallioon Ilmari ”Igor” Grönberg, ripaskaa niin antaumuksella tanssinut kultaseppä, että se toi hänelle sittemmin tuon erityisen lempinimen. Pienyrittäjänä tuen mielelläni muita, paikallisia toimijoita, joten kun Igorin valikoimasta löytyi sopivat sormukset meille molemmille, olimme todella hyvillämme.

Minun sormukseni on itse asiassa Karjalan Evakon valitsema, ja hänen sormuksensa on minun valitsemani. Sormusvalinnan ei ollut tarkoitus mennä niin, vaan se kävi ikään kuin vahingossa. Evakko osoitti tätä minun sormustani niistä esillä olevista, minä sovitin ja ihastuin saman tien. Kun valinta oli tehty, sain vielä nähtävilleni tämän sormusmallin keltakultaisen version, joka sekin oli todella kaunis, mutta näistä tämä valkokultainen vei kyllä voiton. Valkokulta on mielestäni todella kaunis tausta timanteille korostamaan niiden säihkettä.

Minun sormukseni on siis valkokultainen, hyvin klassinen rivitimanttisormus, jossa on kymmenen pientä timanttia. Sormus on juuri sellainen, mistä pidän: yksinkertaisen tyylikäs, ei liian pramea. Aina, kun katson sitä – mitä teen todella usein – sydämeni täyttää mukava, lämmin tunne ja hymy nousee huulilleni. Nyt kun tämä sormus on tässä, jokapäiväisessä käytössä ja sormessani miltei koko ajan, en voisi kuvitella itselleni minkään muunlaista kihlasormusta. Ennen sormuksen ostamista pelkäsin, etten osaisi olla sen kanssa, en nimittäin ole tottunut käyttämään koruja, mutta pian totuin siihen, enkä enää osaa, enkä varsinkaan halua olla ilman.

Ai niin, se maksu…

En maksanut omaa sormustani, kuten Laura, mutta maksoimme Evakon kanssa sormustemme loppulaskun puoliksi. Sopivan tasa-arvoista ja itsenäistä minusta.

Artikkelin kuvat: Timo Pyykönen

Mitäs tykkäätte?