Ajanjakson merkittäviä naisia Suomessa ja ulkomailla:
Aino Ackté, suomalainen oopperalaulaja
Maiju Gebhard, astiankuivauskaapin kehittäjä
Helene Schjerfbeck, taiteilija
Miina Sillanpää, ensimmäinen suomalainen naisministeri
Elli Tompuri, näyttelijä
Camille Clifford, näyttelijä, Gibson Girlin esikuva
Lily Elsie, näyttelijä
1900-luku oli kaiken kaikkiaan suuren murroksen ja suurten muutosten aikaa erityisesti Euroopasta nähtynä. Renessanssin aikakaudelta vuoteen 1914 katsotaan kestäneen niin sanotun uuden ajan, jonka päätti ja modernin ajan aloitti maailmanjärjestystä kertarysäyksellä muuttanut ensimmäinen maailmansota. Ensimmäisen maailmansodan sytyttivät Sarajevon laukauksina tunnettu Itävallan tulevan arkkiherttuan, Frans Ferdinandin salamurha. Ensimmäisen maailmansodan myötä vanha maailmanjärjestys lakkasi olemasta, kun esimerkiksi Saksassa, Venäjällä ja Itävallassa keisarihuoneet kaatuivat, maailmannapa vaihtui Englannista Yhdysvaltoihin ja naiset siirtyivät kodin piiristä työelämään miesten ollessa ja huvetessa sotarintamilla. Itsenäistyipä eräs Venäjän suuriruhtinaskunta Suomikin omaksi valtiokseen sodan loppupuolella joulukuussa 1917.
Naisille ensimmäinen maailmansota tarkoitti paitsi suru-uutisia rintamalta miesten, isien ja poikien kaatuessa, myös ensimmäistä kertaa mahdollisuutta itsenäisyyteen ja elämään kodin ulkopuolella. Tähän asti naisten mahdollisuudet vaikuttaa oman elämänsä kulkuun olivat olleet hyvin rajoittuneet ja ainoa keino välttää avioliitto oli käytännössä ollut Kristuksen morsiameksi tai diakonissaksi ryhtyminen. Opettajattaret olivat myös pääosin naimattomia, sillä työn ja avioliiton katsottiin kilpailevan keskenään, eikä naisen voitu uskoa pystyvän panostamaan täysin sekä työhön että perhe-elämään. Niin ikään ensimmäiseen maailmansotaan asti yläluokkaisten perheiden tyttäret olivat menneet yliopistoon lähinnä tarkoituksenaan löytää hyvä aviomies, eikä sellainen ajatusmalli ollut aivan vieras vielä 1950-luvullakaan.
Naisten siirtyessä hellan äärestä sorvin ääreen väheni myös korsetin käyttö ensimmäisen maailmansodan alkamisen myötä nopeasti ja vaikka työläisnaisten ja yläluokkaisten naisten elämä oli tähän asti eronnut melko lailla toisistaan, alkoi niiden välinen kuilu pikkuhiljaa kuroutua umpeen keskiluokan vahvistaessa paikkaansa yhteiskunnassa.
Kunniallinen nainen peittää hiuksensa
Vaikka huivia käyttävät naiset on länsimaisessa nyky-yhteiskunnassa totuttu liittämään lähinnä islamilaiseen uskontoon ja huivia pidetään yleisesti naisten alistamisen symbolina, oli pää peitettynä kulkeminen yleinen tapa kristittyjenkin naisten keskuudessa vielä 1950-luvulla. Siinä, missä ylä- ja keskiluokkaiset naiset eivät voineet kuvitellakaan astuvansa kotinsa ovista julkiseen tilaan ilman kaulaan asti napitettua pukua, hansikkaita ja hattua, kietaisivat työväenluokan naiset päähänsä huivin ulos lähtiessään. Ainoastaan prostituoidut, pienet tytöt ja muuten vulgäärit naisihmiset liikkuivat kotinsa ulkopuolella paljain päin, ja tätä paheksuttiin syvästi. Vaikka päähineen tai huivin käyttäminen olikin näennäisen valinnaista rouvasväen keskuudessa, ajoi maineen menettämisen pelko heidät peittämään hiuksensa, kunnes yhteiskunta alkoi enemmänkin vapautua 1960-luvulle tultaessa. Peruukin käyttäminen oli myös oikein sopiva tapa peittää omat hiukset, mikäli sellaiseen ylellisyyteen oli varaa.
Hiukset, samoin kuin paljas iho nähtiin aistillisena ja himoja herättävänä. Ihmisillä ei ollut menneinä vuosikymmeninä tapana kosketella toisiaan ollenkaan siinä määrin kuin nykyään, eikä naimattomien nuorien ollut soveliasta viettää aikaa vastakkaisen sukupuolen kanssa ilman esiliinaa. Aviotonlapsi oli pahin häpeä, mitä nainen saattoi kohdata, minkä vuoksi perheiden tyttärien siveyttä vartioitiin aivan erityisellä tarkkuudella, eikä tuo vartiointi ole mainittavasti lientynyt tänäkään päivänä – ainakin, jos yhtään seuraa esimerkiksi raiskausrikosuutisointia, jonka yhteydessä uhrin syyllistäminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Yhä edelleen ainakin naisen kuollessa maistraatista saatavassa virkatodistuksessa on erikseen mainittu kuolleen naisen au-lapset, mikäli hän sellaisia elinaikanaan oli saanut. Siinä, missä naisten siveys oli yhteiskunnan suurennuslasin alla, kuului nuorten poikamiesten harrastaa naisseikkailuja ennen aloilleen asettumista, eikä heidän huikentelevaisuuttaan katsottu ollenkaan pahalla. Niin ikään herrasmiehen oli normaalia myös avioiduttuaan pitää rakastajatarta, mutta vaimon tuli pysyä kiltisti kotona ja odottaa miestään luokseen kädet ja jalat ristissä. Avioliittokonsepti oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kaiken kaikkiaan hyvin erilainen kuin nykyään, sillä erityisesti ylä- ja keskiluokan perheissä avioliitot olivat pääasiassa järjestettyjä, eikä rakkaudella välttämättä ollut juurikaan tekemistä itse parisuhteen kanssa. Tietysti joskus onni potkaisi ja aviopuolisot rakastuivat toisiinsa, mikä oli voittoarpa kaikille osapuolille.
Tavaratalot tulevat ja muuttuvat
1909 Lontoosta kajahti, kun Harry Gordon Selfridge -niminen uusrikas Yhdysvalloista perusti nimeään kantavan tavaratalon Oxford Streetin länsipäätyyn. Selfridges-tavaratalo mullisti asiakkaiden ostokokemuksen, sillä H.G. halusi heidän voivan kosketella ja katsella tavaroita itse sen sijaan, että tiskin takana seissyt myyjä olisi esitellyt tuotteita heille, kuten siihen asti oli ollut tapana.
Naisväelle tavaratalojen tuleminen ja muuttuminen oli merkittävä uudistus, sillä se laajensi heidän elinpiiriään kodin ulkopuolelle ratkaisevasti. Tavaratalot tarjosivat paitsi mahdollisuuden ostosten tekemiseen myös kahviloita ja ravintoloita, joissa rouvat saattoivat istahtaa nauttimaan virvokkeita ja rentoutumaan. Tavarataloihin kunnialliset naiset saattoivat mennä itsenäisesti ja tapaamaan toisiaan ilman miespuolista päällystakkia, mikä oli siihen asti ollut lähes sula mahdottomuus. Tavaratalot tarjosivat naisille myös tärkeitä työpaikkoja, mikä oli henkireikä ja mahdollisti elämän maalta kaupunkeihin muuttavalle työväelle, kun tähän asti työ köyhille naisille oli ollut mahdollista lähinnä pyykkärinä tai ompelijana tai sitten kotiapulaisena tai lastenhoitajana ylä- ja keskiluokkaisissa perheissä. Kotiapulaiset ja lastenhoitajat asuivat pääsääntöisesti työnantajiensa luona kortteerin ja ruokahuollon muodostaessa osan palkasta. Tavaratalon myyjänä työ oli siistiä sisätyötä, eikä ollenkaan niin raskasta, kuluttavaa ja huonosti palkattua kuin vaikkapa pyykinpesijättären homma aikana, jona kaikkien helsinkiläisten pyykit huuhdeltiin säästä riippumatta merivedessä.
1900-luvun alkuvuosina teollistuminen oli täydessä vauhdissa, uusia materiaaleja keksittiin ja kehitettiin jatkuvasti. Teräksen ja betonin käyttäminen rakentamisessa yleistyi, ja ensimmäinen Helsinkiin niistä rakennettu talo on kaikkien varmasti tuntema Selim A. Lindqvistin suunnittelema Lundqvistin liiketalo osoitteessa Mikonkatu 5 – Aleksanterinkatu 13, joka valmistui vuonna 1900. Talossa toimii nykyään muun muassa tavaratalo Aleksi 13. Lundqvistin liiketaloa vastapäätä sijaitsee Pohjolan talo, mikä valmistui vuotta myöhemmin, mutta on arkkitehtonisesti hyvin erilainen jyhkeän linnamaisen ulkomuotonsa vuoksi.
Uudenlaista kosmetiikkaa
1900-luvun alusta kosmetiikan käyttö muuttui, kun aiemmin jopa vaaralliset raaka-aineet, kuten arsenikki korvattiin ihoa hoitavilla ainesosilla. Ihon epäpuhtaudet, näkyvät ihohuokoset, finnit ja mustapäät olivat uuden vuosisadan naisille kauhistus, joten 1900-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana naiset alkoivat puunata ja puhdistaa ihoaan sekä imeyttää sille erilaisia hoitavia tuotteita, esimerkiksi kasvovoiteita ja kasvovesiä. 1900-luvun alussa saivat alkunsa monet edelleen toiminnassa olevat kosmetiikkafirmat, joista muutamana esimerkkinä mainittakoon Maybelline, Helena Rubinstein ja Max Factor. Taiteilija ja kuvittaja Charles Dana Gibsonin piirtämä Gibson Girl oli 1900-luvun alkuvuosikymmenien naisihanne isoine kampauksineen, pitkine kauloineen ja hieman poissaolevine katseineen. Gibson Girlin ei tiedetä olleen kenenkään oikean henkilön, mutta Gibsonin piirroksissa hän esiintyi vahvana ja itsenäisenä, terveyden perikuvana, joka saattoi tehdä lähes mitä mieli – naiset halusivat olla kuin Gibson Girl ja miehet halusivat hänen kaltaisensa vaimon. Vaikka Gibson Girl oli pitkä ja terveen roteva, oli hänen kurvikkaassa vartalossaan korsetin avulla kapeaksi kurottu vyötärö.
Nykyään niin muodikkaita silmänrajausvärejä ja varjostuksia ei tunnettu, vaan ne alkoivat nostaa päätään vasta 1920-luvulta alkaen, jos kohta hyvin erilaisina kuin nykyään. 1900-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen hittituotteet kosmetiikan saralta olivat poskipuna, kakkumascara ja riisipuuteri. Meikkirutiini oli hyvin suoraviivainen: ensin voiteella hoidetut kasvot puuteroitiin riisipuuterilla mahdollisimman kalpeiksi ja mattaisiksi. Puuteroimisen jälkeen ne, joilla oli siihen varaa, levittivät runsaasti poskipunaa poskien keskiosaan luodakseen nukkemaisen, pyöreäposkisen, terveennäköisen ihon – ja sitten poskipunan rajat häivyteltiin tuputtelemalla kasvoille vähän lisää riisipuuteria. Vuonna 1914 Max Factor toi markkinoille ensimmäisen meikkivoiteen, minkä myötä puuteria tarvittiin vain meikkivoiteen kiinnittämiseen mataksi, mutta ei enää niin suuria määriä kasvojen ihon vaalentamiseksi. Kulmakarvat olivat luonnolliset ja tuuheat ja niitä korostettiin kulmakynällä, joista ensimmäiset lanseerattiin niin ikään vuosisadan alkupuolella. 1900-luvun alkuvuosikymmenien hienostorouvat olivat siis kaikki kalmankalpeita, litteäkasvoisia mollamaijoja, joilla oli isot, rennonnäköisesti asetellut nutturakampaukset ja vielä suuremmat hatut niitä peittämään heidän liikkuessaan kodin ulkopuolella. Hattuja käytettiin tuohon aikaan myös asusteina, eikä naisten ollut suotavaa ottaa hattua päästään sisätiloihin mennessään toisin kuin herrojen. Niinpä ylisuuret hatut kiinnitettiin massiivisiin kampauksiin hattuneuloilla, etteivät ne lentäisi kantajansa päästä äkillisen tuulenpuuskan yllättäessä.
1900-luvun alussa ehostus ja hajuvesi olivat naisten salaisuuksia, joita ei sopinut miesten nähden itselleen laittaa. Kaunista, nuorta ja rusoposkista naista ihailtiin, näkyvää meikkiä pidettiin vulgäärinä, eikä sitä sopinut käyttää kuin näyttelijöiden, tanssijoiden ja prostituoitujen – tavalliset kunnialliset naiset halusivat näyttää mahdollisimman luonnollisilta, mutta kuitenkin hehkeiltä. Kalpeaa hipiää ihailtiin, koska päivetys ja pisamat yhdistettiin ulkona tehtävään raskaaseen työhön, siis työväenluokkaan, ja yläluokan rouvat viettivätkin suurimman osan päivistään joko sisätiloissa, tai ulkoillessaan varjossa suojassa auringolta. Ne, joilla oli pisamia, yrittivät peittää ja häivyttää niitä kaikin keinoin korostaakseen ihonsa kalpeutta, ja erilaisia ihoa vaalentavia voiteita ja muita tuotteita olikin markkinoilla monenlaisia. Ranskalainen muodinluoja ja naisyrittäjä Coco Chanel muutti vaaleaa ihoa ihannoivan kauneuskäsityksen 1920-luvulla.
Suomessa väki oli vielä toisen maailmansodan päättymisenkin jälkeen verrattain köyhää, eikä ulkomaisia kosmetiikkatuotteita ollut varaa ostaa ja käyttää kuin vain muutamilla harvoilla. Paljon kosmetiikkaa valmistettiin myös itse kotioloissa, ja olihan poskien nipistely ja huulien pureskelu oiva tapa saada väriä korostamaan kasvojen kalpeutta ja ihon terveyttä.
Kuinka luot itsellesi 1900-luvun alkuvuosikymmenien kampaus- ja meikkityylin
Kuten sanottu, 1900-luvun kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana ihannointiin tervettä ja luonnollista naista – siitä, päästiinkö kyseiseen kauneusihanteeseen terveellisin keinoin tai kielikö siihen mahtuminen terveellisistä elämäntavoista tai minäkuvasta, voidaan olla montaa mieltä, mutta viime vuodet vallalla olleen KKW-kauneusihanteen rinnalla vuosien 1900-1919 välinen meikkirutiini on suorastaan virkistävän yksinkertainen. Kampaustyyli vaatii hiukan enemmän taitoa, mutta sangen vähin ponnistuksin siihenkin pääsee. Totta kai eri kampaus- ja meikkityylejä oli monenlaisia, ja minä puhun tässä omassa artikkelissani pääasiassa eurooppalaisesta kauneusihanteesta, jossa siinäkin oli verrattain monia eri variaatioita.
Koska joku raja pitää vetää, olen päättänyt näyttää sinulle, kuinka voit tehdä omille kasvoillesi ylä- ja keskiluokkaisen rouvan jokapäiväisen ehostuksen, jonka hän loi kasvoilleen aamuisin ennen kuin näyttäytyi edes aviomiehelleen. Ajan palvelijattarista monet osasivat ties mitä kampauskikkoja ja esimerkiksi Ranskassa opittu kampaustaito oli erinomainen lisä kamarineidon ansioluettelossa. Koska nykyisenlaisia kampausrullia, suoristusrautoja ja hiuskiinteitä ei tunnettu, nousivat käsityötaito ja kekseliäisyys arvoonsa hiuksia käherrettäessä. Minä päätin mennä kampausopetuksessa samalla linjalla kuin ehostuksessa ja näyttää sinulle, kuinka luoda kampaus, jota nainen saattoi hiuksissaan pitää yhteiskuntaluokastaan riippumatta, vaikka ylhäissyntyiset rouvat luonnollisesti koristelivatkin hiuslaitteitaan mitä mielikuvituksellisemmin keinoin. Kampaus, jonka opetan, on nimeltään psyche knot, enkä ole oikein osannut keksiä sille hyvää suomenkielistä vastinetta, sillä psyykesolmu ei mielestäni tarkoita samaa. Jos sinulla on hyvä idea tämän kampauksen nimen suomentamiseksi, kerro se ihmeessä kommenteissa tai lähetä minulle sähköpostia.
1900-luvun alkuvuosikymmenien kampaus
Hyvä kampaus ei synny ilman hyvää pohjatyötä, eikä hiuslakalla tehdä kestävää kampausta. Moni ajattelee hiusten kampaamisen ja muotoilun olevan sitä, että tukkaa tupsutellaan vähän sinne ja tänne, minkä jälkeen koko komeus viimeistellään aimo annoksella hiuskiinnettä. Mietipä kuitenkin hetki, koska viimeksi olet nähnyt kampaajan laittavan hiuksesi kuntoon pelkän lakkakypärän avulla? Et luultavasti koskaan ja jos olet, kannattaa kampaajan ammattitaitoa vähintään kyseenalaistaa, sillä jokainen kampaaja oppii koulussa kampauskurssilla ensimmäisenä sen, että hiusten kampaaminen alkaa aina huolellisella pohjatyön tekemisellä. Pohjatyö voidaan halutusta lopputuloksesta riippuen tehdä joko föönillä, kampausrullilla, kihartimella tai suoristusraudalla. Muitakin keinoja on, mutta nuo lienevät yleisimmät. Lisäksi pohjatyöhön kuuluu oikein valitut muotoilutuotteet kosteisiin hiuksiin ennen kuivaamista ja luonnollisesti itse hiusten käsittely. Muista, että mikäli haluat tehdä pohjan kampaukseen föönillä ja pyöröharjalla, sinun on kuivattava hiuksia niin kauan, että ne todella ovat rutikuivat, sillä hius taipuu juuri ennen kuivumistaan, ei hetkeäkään aikaisemmin. Kuivia hiuksia voit totta kai muotoilla lämpökäsittelyn avulla, mutta silloinkin on tärkeää antaa hiusten jäähtyä ennen kuin esimerkiksi harjaat kiharat auki, sillä lämpimät kiharat suoristuvat helposti.
Minä tein tähän kampaukseen pohjatyöt lämpörullilla, mutta sinä voit valita sen tavan, mikä on itsellesi luontaisin ja helpoin toteuttaa. Jos olet tottunut kääntelemään hiuksiasi fysiikan lakeja uhmaaville kiharoille suoristusraudalla, saat takuulla tähän kampaukseen tarvittavat taivuttelutkin onnistumaan. Jos taas haluat mennä mahdollisimman autenttisesti, tee sormikiharoita tai käytä piippausrautaa (aikalaiset käyttivät liedellä tai tulisijassa lämmitettäviä kiharrussaksia). Tee siis pohjatyöt valitsemallasi tavalla, mutta muista kääntää hiukset oikeaan suuntaan, että saat tuuheuden ja nosteen sinne, missä sitä tarvitaan. Keskijakauksen molemmin puolin käännä hiuksia poispäin kasvoilta ja takaosan hiukset voit käännellä pääkallosta poispäin saadaksesi ilmavuutta tyven alueelle – ihan niin kuin aina, kun hiuksia halutaan kohottaa tyvestä.
Aloita tekemällä hiuksiisi jako korvalta korvalle ja jaa sen jälkeen etuosa kahteen yhtä suureen osaan keskijakauksella. Takaosan voit tässä vaiheessa kiepauttaa pois tieltä vaikkapa hiussoljella tai kumilenkillä.
Aloita etuosasta kummalta hyvänsä puolelta ja jaa aloituslohko viisto-osituksella kahteen osaan, taaempi osa voi olla vähän etuosaa isompi. Tupeeraa sitten takaosa hyvin ja napakasti ohjaten sitä samalla toisella kädelläsi eteenpäin. Suihkauta tupeeraukseen hiukan joustavan tuen antavaa hiuskiinnettä, tupeeraa vielä vähän ja suihkauta lisää hiuskiinnettä. Toista sama etummaiselle osalle. Kun ole tupeerannut molemmat osiot, ota ne yhdeksi osioksi, ja vapaaseen käteesi aukikampausharja tai luonnonharjasharja, suihkauta siihen hiukan hiuskiinnettä estääksesi hiuksiasi sähköistymässä ja silota tupeeratun osion pinta hyvin kevyellä kädellä. Tarkoitus ei ole selvittää tupeerausta, vaan ainoastaan silottaa pinta. Kiinnitä erityistä huomiota kasvojen puolen hiusosion pintaan. Käännä seuraavaksi hiusosio taaksepäin ja kiepauta se kiepille kiinnittäen latvat kiepin sisälle yhdellä pinnillä tai halutessasi kahdella ristiin asetetulla pinnillä.
Toista sama toiselle puolelle. Voit tässä vaiheessa jättää mahdolliset latvat vapaaksi, jos et ole onnistunut kiinnittämään kaikkia etuosan kieppien sisään. Jos etuosa meinaa haljeta jakauksen kohdalta, voit käsitellä hiukset kolmessa osiossa, jotka jaat kaikki kahtia. Tällöin tee jako kohdista, joista pää alkaa pyöristyä. Älä säikähdä liian korkealta ja massiiviselta tuntuvaa kampausta – edvardiaanisen ajan naisilla oli päätähuimaavan isot tukat, näyttävä kampaus kuuluu siis asiaan.
Kun olet tyytyväinen etuosan kokoon, silotukseen ja symmetrisyyteen – minusta ei ole haitaksi, vaikka kampaus ei olisikaan täysin symmetrinen ja sileä, Gibson Girlien kuvia katsoessa heidän hiuksensahan ovat vähän villit – avaa takaosa ja tupeeraa sitäkin kevyesti noin kamman paksuisissa osioissa erityisesti tyvialueelta. Tupeerauksen jälkeen suihkauta osioiden väliin ja aukikampausharjaan aavistus joustavan tuen antavaa hiuslakkaa ja silota takaosan pinnat kevyellä otteella. Kieputa sitten hiusosiota itsensä ympäri kiertäen sitä samalla nutturalle noin takaraivon korkeudella tai hivenen matalammalle. Jatka tätä, kunnes vain latvat ovat jäljellä ja kiinnitä nuttura muutamilla hiuspinneillä. Katso takaosaa peilin kautta ja asettele hiussuortuvat pinnien peitoksi, mikäli sellaisia on näkyvissä. Suihkuta kerros kovaa pitoa antavaa hiuskiinnettä kampauksen niihin kohtiin, joista se helpoiten alkaa hapsottaa, eli kasvojen vierelle ja takaosan nutturan päälle. Jos latvat eivät asetu nätisti, laita hiusruusuke niiden päälle.
Kun hiustyyli on valmis, on aika siirtyä meikkiin. Voit halutessasi tehdä tämän tyylin toisin päin, mutta kuten pian tulet huomaamaan, laitettiin 1900-luvun alkupuolella meikkiä kasvoille niin hurjat määrät, että mikäli aloitat meikistä, ei siitä välttämättä ole kasvoillasi juuri mitään jäljellä, kun kampauksesi on valmis. En myöskään suosittelen hiuslakan suihkimista kasvoille sellaisen meikkikerroksen päälle. Eikö ole erikoista, että vaikka haluttiin näyttää meikittömiltä, taputeltiin pakkelia silti kasvoille paksu kerros? Jos et halua laittaa meikkiä kasvoillesi mahdollisen hiuslakan päälle, kuten minä en suosittele, kannattaa iho pyyhkäistä puhtaaksi vaikkapa miselliveteen kostutetulla vanulla ennen varsinaisen meikkaamisen aloittamista.
Meikkaa kuin Camille Clifford
Vuosina 1900-1919 meikkituotteita alkoi vasta tulla markkinoille. Sitä ennen kosmetiikkaa ei joko ollut ollut ihmisten käytössä tai se oli ollut jopa hengenvaarallista. 1900-luku oli kuitenkin suurten murrosten aikakausi, joten kosmetiikkateollisuuskin muuttui silloin paljon. Pitkä matka oli kuitenkin vielä nykyajan kymmenien värisävyjen meikkivoidevalikoimiin, satojen erilaisten ripsivärilaatujen maailmaan ja 24 tunnin pysyvyyden takaaviin meikinpohjustustuotteisiin. 1900-luvun ensivuosikymmenien nainen meikkasi pääsääntöisesti puuterin, poskipunan ja kakkumuotoisen ripsivärin avulla. Eräs asia, mitä Camille Cliffordin ja Aino Acktén aikalaiset olisivat varmasti nykyajasta mielellään ottaneet, on kaiken peittävä meikkivoidelaatu, jollainen nauttii suurta suosiota ainakin Youtube– ja Instagram-tähtien keskuudessa. Ainakaan aivan kaikki ei siis ole noin vuosisadan kuluessa muuttunut.
Tämän meikin alle iho kannattaa puhdistaa, hoitaa ja kosteuttaa hyvin varsinkin, jos aiot käyttää kyseistä meikkityyliä kasvoillasi pidempäänkin kuin vain parin kuvan ottamisen ajan, milloin näin paksu meikkivoide- ja puuterikerros on omiaan tukkimaan ja kuivattamaan ihoasi. Muista myös erityisen huolellinen kasvojen peseminen illalla. Koska minulla, kuten suurimmalla osalla länsimaisista meikkaavista henkilöistä, on käytössäni meikkivoide, vetelin tässä tyylissä vähän mutkia suoriksi ja käytin pelkän puuterin sijaan meikkivoidetta, meikkipuuteria ja irtopuuteria. Minun kohdallani aknen peittäminen ei olisi edes onnistunut pelkän puuterin avulla, minkä lisäksi halusin luoda kasvoilleni autenttisemman näköisen pakkelin kuin mitä pelkän puuterin avulla olisin saanut aikaan. Nykyajan puuterit kun ovat viime vuosisadan alun jauhoja hienojakoisempia ja valoaheijastavampia.
Aloita levittämällä ohut kerros meikkivoidetta kasvoillesi. Itse käytin tässä M-A-C:in Studio Sculpt -meikkivoidetta sävyssä ”NC25”, mikä on minun iholleni normaalisti oikein hyvä sävy, mutta tässä yhteydessä en olisi pannut pahakseni, vaikka se olisi ollut vähän vaaleampikin. Jos sinulla on meikkivoiteen vaalennustippoja, voit hyvin käyttää niitä. Kiinnitä meikkivoide kasvoillesi meikkipuuterin avulla. Minä käytin M-A-C:in Studio Fix -meikkipuuteria samassa sävyssä ”NC25”, jossa on todella paljon pigmenttiä ja äärimmäisen hyvä peittävyys. Studio Sculptin levitin kasvoilleni Real Techniquesin Stibbling brushilla ja Studio Fixin saman talon Puffing brushilla. Kasvoni eivät tässä vaiheessa mielestäni näyttäneet vielä tarpeeksi lättäniltä ja kakkumaisilta, joten annoin mennä vielä toisen kerroksen molempia, minkä jälkeen pyörittelin poskilleni M-A-C:in Pinch Me! -poskipunaa Make Up Foreverin siveltimellä 140 Wavy. Edvardiaanisen ajan nainen levitti poskipunaa lähinnä poskien keskiosaan, minkä jälkeen hän häivytteli poskipunan rajat puuterin avulla. Poskipunan kanssa ei missään nimessä tule kitsastella, vaan enemmän on ehdottomasti enemmän. Minäkin töpöttelin kolmiosienen avulla kaiken tämän päälle vielä reilun kerroksen KICKSin irtopuuteria. Jos harrastat meikkirutiinissasi baking-tekniikkaa, tähän meikkityyliin voit käyttää kyseistä tekniikkaa koko kasvojesi alueelle. Kätevää!
Kulmakarvat olivat 1900-luvun alkupuolella melko luonnolliset, tuuheat ja suorahkot. Minä käytin kulmien korostamiseen Anastasia Beverly Hillsin Brow Definer -kulmakynää sävyssä ”Medium brown”, enkä pelännyt missään vaiheessa, että kulmistani olisi tulossa liian paksut tai tummat. Kulmat saavat todella hypätä kasvoista esille. Ripsivärinä käytin Sensain 38°C -ripsiväriä, joka ei tuo ripsiin taivutusta, volyymia tai pituutta, vaan ainoastaan väriä. Sitä kannattaa harjata vain yläripsiin ja vain yksi kerros, sillä 1900-luvun alun ripsivärit eivät tehneet muuta kuin nimensä mukaisesti värjäsivät ripset.
Kun sinusta tuntuu, että olet valmis, tarkista vielä, että puuteria ja poskipunaa varmasti on riittävän paljon ja lisää varmuuden vuoksi kerros kumpaakin. Sitten olet valmis!
Tästä alkaa blogissani artikkelisarja, jossa otan käsittelyyn vuosikymmen kerrallaan koko 1900-luvun. Mikä on sinun suosikkivuosikymmenesi? Entä ketä historiallista hahmoa, todellista tai kuviteltua, erityisesti ihailet? Mistä vuosikymmenestä haluaisit lukea lisää blogistani? Kerro mielipiteesi kommenttiosiossa!
Keskustele!