Mankelointi on ihmistä suurempaa

Minua yhtään tuntevat tietävät intohimoni lakanoiden vetämiseen ja palavan rakkauteni sileisiin liinavaatteisiin ja pyyhkeisiin. Kuten jo blogini esittelytekstissä kerron, haaveilen muun muassa sellaisesta asunnosta, jossa olisi tilaa liinavaatekaapille ja kunnon UPO-mankelille. Koska en ole koskaan omistanut mankelia, olen hoitanut liinavaatteeni sileiksi lähinnä silitysraudalla ja -laudalla. Vanha sananlaskun mukaan mukaan ystävä tunnetaan hädässä, joten olen päässyt pari kertaa viimeisen vuoden aikana ihanan martta-kollegani ja rakkaan ystäväni, oikean super-martan, Lauran luokse mankeloimaan. Lauralla nimittäin on se aito ja alkuperäinen, myrkynvihreä retro-UPO-mankeli suoraan 1970-luvulta. Laura suostui ystävällisesti lainaamaan liinavaatekaappiaan ja lakanoitaan ja toimimaan kodin hengettären mallina tämän postauksen kuvissa. Lauralla on yllään Vuokko Nurmesniemen haalari.

Liinavaatehuolto ja vaatehuolto ylipäänsä silittämisineen, vetämisineen ja mankeloimisineen on sanalla sanoen hyvää vauhtia katoava kotitaloustaito. Pikamuodin kulta-aikana, jolloin on halvempaa ostaa uusia vaatteita kuin korjata vanhoja, tuntuu puuvillaisten paitapuseroiden tai kauluspaitojen silittäminen monesti lähinnä ajan haaskaukselta. Minä kuitenkin väitän asian olevan aivan päin vastoin, ja tämän postauksen luettuasi sinäkin saatat olla samaa mieltä. Minulla on liinavaatevarastoissani pussilakanoita, aluslakanoita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä eri vuosikymmeniltä – vanhimmat ovat äitini nuoruudesta 1970-luvulta ja uusimmat 2010-luvulta, esimerkiksi tulevalta anopilta joululahjaksi saatu Finlaysonin Ajatus-lakansetti kahdelle. Itse asiassa minulla on noita Ajatuksia kuusi tyynyliinaa ja neljä pussilakanaa, joista ensimmäiset olen saanut lahjaksi saavuttaessani täysi-ikäisyyden maagisen rajapyykin. Ajatus-lakanat pohdiskelevine pandoineen ovat paitsi minun, myös Karjalan Evakon suosikit; jos mies saa valita lakanat, valitsee hän poikkeuksetta pandakuvioiset. Itse pyrin käyttämään kaikkia liinavaatteitamme mahdollisimman tasaisesti. Rakkaan Evakkoni vuoksi pyysin kuitenkin muutama vuosi sitten tulevalta anopiltani joululahjaksi toiset Ajatus-lakanat, kaksi ylimääräistä tyynyliinaa olin ostanut jo aiemmin.

Koska pidän liinavaatteistani ja pyyheliinoistani hyvää huolta, vaihdan ne riittävän usein, pesen tarpeeksi korkeissa pesulämpötiloissa, vedän ja silitän tai mankeloin, ovat ne -70-luvun ja 2010-luvun lakanat ja pyyhkeet yhtä hyvässä kunnossa. Voisin jopa sanoa, että mitä vanhempia lakanani ovat, sitä paremmassa kunnossa ne ovat. Huomaan nimittäin suuren eron puuvillan laadussa ja paksuudessa, kun vertaan vanhimpia ja uusimpia Ajatuksiani keskenään. Sen lisäksi, että tyynyliinat ovat kasvaneet kokoa, on puuvilla uudemmissa lakanoissa selvästi ohuempaa, eikä se säilytä muotoaan niin hyvin kuin vanhemmat pandakuvioiset pussilakanat ja tyynyliinat. Kuten lähipiirini tietää, minusta on kamalaa, jos täkki pääsee karkaamaan pussilakanan alapäästä olevasta aukosta siten, että yläosaan jää pari kolmekymmentä senttiä tyhjää tilaa. Rakas mummini tuntee tuskani ja on ratkaissut tuon ongelman ompelemalla täkin kiinni pussilakanaan muutamalla pistolla kahdesta kohdasta yläosasta ja yhdestä kohdasta alhaalta. Neorkasta, mutta ehkä hivenen liian vaivalloista minulle. Olen pannut merkille, että vanhoissa lakanoissa peitto pysyy paremmin paikoillaan kuin uudemmissa, luultavasti siksi, että pussilakanan materiaali on paksumpaa ja saumat tiiviimmin ommellut (en kylläkään tiedä, käytinkö oikeaa termiä tuossa, mutta ajatus varmaan tuli selväksi). Vanhemmat pussilakanat ylipäänsä pitävät muotonsa paremmin, liekö syynä lankasuoraan leikattu kangas vai joku muu materiaaliin liittyvä, mene ja tiedä noista.

En tiedä, johtuuko havaitsemani muutos siitä, etteivät kotitaloudet Suomessa enää nykyään vedä ja mankeloi liinavaatteitaan vai siitä, että suurin osa suomalaisten brändien tekstiilituotannosta tehdään nykyään jossain muualla kuin Suomessa. Finlaysonin kotisivujen mukaan heidän vuodetekstiilinsä valmistetaan nykyään Turkissa. En osaa sanoa, onko minun ensimmäiset Ajatus-lakanani valmistettu Suomessa vai kenties jossakin muualla. Vuonna 2005 nykyisenlaista läpinäkyvyyttä valmistusprosesseissa ja vastaavissa ei vielä arvotettu järin korkealle.

Kestävät tuotteet pikamuodin tientukkeena

Ymmärrän tietenkin, että osakeyhtiön tärkein tavoite on tuottaa voittoa osakkeenomistajille ja että tuotteiden valmistus jossakin muualla kuin Suomessa on nykyään kustannuskysymys. En voi silti olla miettimättä, onko nykyajalla ja vallitsevilla asenteilla enemmänkin tekemistä tuotteiden heikentyneen laadun kanssa. Minä en voi sanoa olevani mikään vastuullisuuden edelläkävijä kulutustottumuksissani, koska ostan merkittävän osan vaatteistani pikamuotiketjuista, kuten H&M:stä ja Cubuksesta. Ostoskäyttäytymiseni puolustukseksi vetoan ensinnäkin ammattiini parturi-kampaajana ja siihen, etten halua ostella hienoja ja kalliita vaatteita ja pitää niitä töissä, missä ne ovat alituiseen vaarassa joutua hiusvärin, vaalennusaineen tai hiusten itsensä tärvelemiksi. Näin ollen olen päätynyt ostamaan työvaatteeni ketjuliikkeistä, mutta työn ulkopuolella käyttämäni vaatteet pyrin ostamaan vastuullisilta, pohjoismaisilta, eettisesti toimivilta brändeiltä, kuten Month of Sundays, R/H (laadussa alkaa kyllä heilläkin olla parantamisen varaa, Mickey Square Dressini college esimerkiksi nyppyyntyi muutaman käyttökerran aikana) ja Samsoe Samsoe. Toinen puolustuspuheenvuoroni kuuluu, että käytän kaikki omistamani pikamuotiketjujenkin vaatteet niin sanotusti loppuun, enkä heitä käyttökelpoista kamaa roskikseen.

Yhtäältä nykyään puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja yksittäisten kuluttajien vastuullisista valinnoista, kestävästä kuluttamisesta ja lentoverosta. Toisaalta taas, kuten sanottu, uuden ostaminen on taloudellisesti järkevämpää kuin vanhan korjaaminen. On lisäksi huomionarvoista, ettei kaikilla kerta kaikkiaan ole varaa korjauttaa ja huollattaa vanhaa, minkä vuoksi he ovat pakotettuja ostamaan uutta rikkoutuneen tilalle. Lisäksi tavaroita ja esimerkiksi tekstiilejä ei selvästikään nykyään tehdä kestämään, toisin kuin vaikka vielä 1990-luvulla, jolloin oli usein edullisempaa ommella vaatteita itse kuin ostaa niitä valmiina – oma äitini ompeli minulle paljonkin vaatteita lapsuudessani. Nykyään minulla on useita paitoja ja toppeja, jotka ovat niin ohutta trikoota, että niihin tulee hyvin nopeasti reikiä aivan normaalissa arkikäytössä, vaikka materiaali ei ostopäätöstä tehtäessä ole vaikuttanut mitenkään erityisen hauraalta. Jos mietin ajassa taakse päin, minusta tuntuu, että suuri muutos tässä tavaroiden ja materiaalien kestävyydessä on tapahtunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Muutos huonompaan toki. Ja sitten on vielä se, ettei läheskään kaikilla ole edes varaa ostaa kunnollisia, laadukkaita tavaroita, eikä yrityksillä ilmeisesti varaa valmistaa niitä ilman, että tuotteen hankintahinta muuttuu kestämättömäksi keskituloiselle ihmiselle.

Niinpä, kun olet saanut käsiisi vanhan hyvän ajan kunnon tavaran, vaali ja huolla sitä, koska sen hajottua et välttämättä voi enää ostaa tilalle vastaavaa yhtä laadukasta. Mummillani esimerkiksi on edelleen pitsilakanoita ajalta, jolloin hänen lapsensa vielä olivat pieniä, eivätkä nuo lakanat ole kaikkien vuosikymmenien aikana menneet miksikään. Jopa minä pystyn muistamaan ajan, kun mummin ja ukin luona nukuttiin pitsilakanoissa ihanasti kahisevan silkkitäkin alla.

Mutta takaisin liinavaatehuoltoon!

Miksi niitä lakanoita ja pyyhkeitä sitten kannattaa mankeloida?

Olen muistaakseni aikaisemminkin linkannut blogiini tämän kaikkien aikojen suosikkiartikkelini. Artikkelin on kirjoittanut jo edesmennyt Helsingin Sanomien toimittaja Ilkka Malmberg, se kertoo lakananvedon historiasta ja on julkaistu Kuukausiliitteessä toukokuussa 2016, lähes päivälleen kolme ja puoli vuotta sitten. Teksti on edelleen ajankohtainen. Jutun verkkoversiossa on aluksi oikein hyvä video lakananvedon tekniikasta, mikä kannattaa katsoa, jos taito on päässyt ruostumaan. Palaan tuon artikkelin pariin yhä useita kertoja vuodessa, koska siinä kerrotaan mielestäni hyvin kattavasti ja viihdyttävästi liinavaatehuollon perusasiasta, lakananvedosta. Vaikka kyseessä on vanha ja hyvin arkinen kotiaskare, muistan nauraneeni vedet silmissä tuota juttua ensimmäistä kertaa lukiessani, teksti on nimittäin kuin suoraan omasta elämästäni.

Sen lisäksi, että vedetyt ja mankeloidut lakanat menevät pieneen tilaan, näyttävät nätiltä liinavaatekaapissa ja tuntuvat hyvältä ihoa vasten, mankelointi myös ikään kuin sulkee kankaan kuidut, jolloin sille tulee kovempi, likaa hylkivä pinta. Mankeloidut lakanat kestävät siis pidempään puhtaina, jolloin niitä on tarpeen pestä harvemmin, ja vettä säästyy. Mankelointi on ympäristöteko! Lisäksi samaan suuntaan olevat kuidut pölisevät vähemmän, jolloin koti pysyy siistimpänä, kun puuvillanukkaa ei leijaile ympäri nurkkia. Mankelointi auttaa pitämään kodin siistinä. Astmaatikko kiittää mankeloiduista lakanoista. Mankeloituina lakanat pitävät paremmin muotonsa, jolloin aluslakana pysyy napakasti paikoillaan sängyssä ja täkki oikealla paikallaan pussilakanan sisällä. Tyhjänä repsottava pussinpääty ei aiheuta stressiä tai ylikierroksia juuri ennen nukkumaan menoa. Mankelointi takaa rauhalliset yöunet.

Mankelointi myös yhdistää ihmisiä. Minä olen, katsokaas, saanut tämän intohimon kautta uuden ystävän. Uusien ystävien löytäminen enää tässä iässä ja elämänvaiheessa ei ole kovinkaan todennäköistä, mutta minun elämääni mankelointi onnekseni toi Lauran. Laurasta olen kertonut teille aikaisemminkin, onpa hän päässyt ääneenkin täällä blogissani raportoimalla pyynnöstäni teille suoravärikokeilustaan. Olen tuntenut Lauran jo monta vuotta työni kautta, hän kun päätyi alun perin asiakkaakseni. Ystäviä meistä on kuitenkin tullut oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikana. Muistamme molemmat hetken, jona mainitsin Lauralle kuin ohi mennen rakastavani viivasuoria liinavaatteita ja haaveilevani ikiomasta mankelista (oikeasti olin tietenkin miettinyt pitkään, uskallanko paljastaa villin salaisuuteni), mistä hän heti nokitti kertomalla, että hänelläpä on mankeleiden Volvo, myrkynvihreä 1970-luvun UPO, ja se muuten toimii. Haluaisinko kenties joskus tulla Lauran luokse mankeloimaan? Siitä hetkestä olin varma, että olen löytänyt uuden ystävän.

Mankelointia osana sukupolvien katkeamatonta ketjua

Minulle liinavaatehuolto on jopa meditatiivista ja hyvin terapeuttista. On tyydyttävää nähdä ruttuisen pyyhkeen tai lakanan rullautuvan mankelin syövereihin ja saada hetken kuluttua vetää esiin suorastaan peltisen sileän ihanuuden, jonka taitoksen reuna on niin terävä, että sitä pituussuuntaan sivelemällä saa paperihaavan sormeensa. Minä ilahdun joka kerta, kun lakana venähtää vedettäessä, siitä kun tulee aina sellainen pieni, mutta sitäkin tärkeämpi onnistumisen kokemus. Lakanoita ja pyyhkeitä mankeloidessani ja silittäessäni tunnen olevani ikään kuin osa pitkää sukupolvien ketjua, jossa asiat on aina tehty samalla tavalla ja jokaisella työvaiheella on ollut oma funktionsa – kuten Malmbergkin Kuukausiliitteessä kirjoittaa: entisaikoihin mitään ei tehty turhaan. Liinavaatehuolto tarjoaa helpon ja halvan tavan päästä jonkin ihmistä suuremman äärelle, tekemään itse, omin käsin, vanhemmilta opittua kotityötä, josta palkinto ei tule joskus vuosien kuluttua, vaan joka ilta nukkumaan mennessä. Silloin voi ”saunanpuhtaana luterilaisena siunata itsensä ja nukahtaa”.

Tiesitkö sinä, että mankelointiperinne jakautuu uskontorajojen mukaan Euroopassa? Entäpä, ettei katolilaisissa maissa edes tunneta käsitettä lakanoiden vetämisestä? Huollatko sinä liinavaatteitasi? Sana on vapaa kommenttilaatikossa!