Nuo sanat sanoi Vin Dieselin tulkitsema Dominic Torretto rikollisjengiin soluttautuneelle poliisille, Brian O’Connerille, jota esitti jo edesmennyt Paul Walker. Elokuva on tietenkin nimeltään Hurjapäät ja kyseessä kohtaus, jossa Dom oli kutsunut Brianin kotibileisiin, missä tämä luonnollisesti ihastui korviaan myöten hänen pikkusiskoonsa, mikä taas on elokuvasaagan alkuosien tärkeä sivujuoni. Meksikolainen maissiolut, Corona, taisi olla ainakin ensimmäisen Hurjapäät-elokuvan sponsori, jos kohta piilomainonnan meininki oli tuolloin, melkein kaksikymmentä vuotta sitten huomattavasti villimpää kuin nykyään.
Villiä se on meno tosin aivan viime päivinä ollut täällä oikeassakin maailmassa, kun tieto koronavirus covid-19:sta ja sen vaikutuksista saavutti suomalaiset, minut mukaan luettuna. Alkuviikosta pyörittelin monien muiden tavoin silmiäni koko koronahysterialle, jos en ulospäin, niin ainakin sisäisesti, sillä ajattelin jotenkin naiivisti, monien muiden tavoin, että ei se kuitenkaan oikeastaan tule koskemaan minua tai läheisiäni. Erityisesti minua ihmetytti viruksen aiheuttama kohkaaminen sen vuoksi, että kyseessä ei kerrottu olevan edes mitenkään erityisen vaarallista tautia aiheuttavan viruksen; kaataahan normaali kausi-influenssa sekä väliaikaiseen että lopulliseen petiin monin verroin ihmisiä ympäri maailman ihan joka ikinen vuosi. Suurimmalla osallahan covid-19-viruksen aiheuttama infektio tulisi olemaan sen verran lievä, etteivät sen saaneet luultavasti edes huomaisi sairastuneensa, saati älyäisi jäädä kotiin.
Ja se juuri tekee tästä koronaviruksesta niin vaarallisen!
Kun minulle valkeni, kuinka herkästi tällä hetkellä THL:n pandemiaksi julistama koronavirus leviää ja tarttuu ihmisten keskuudessa, kuinka sairastuneen ikä vaikuttaa suoraan verrannollisesti siihen kuolleisuuteen ja se, kuinka fataali tämä kyseinen infektio on riskiryhmille, kuten ihmisille, joilla on jokin perussairaus, esimerkiksi diabetes, ei nieleskely enää auttanut. Varmasti meidän kaikkien lähipiirissä on paljon sekä yli 65-vuotiaita että jotakin perussairautta sairastavia ihmisiä, joten tässä kohtaa ainakin minun tajuntaani pamahti ymmärrys siitä, ketä minun ja muiden perusterveiden nuorten ja nuorehkojen aikuisten tulee suojella. Ei itseämme, vaan muita.
Viime viikon torstai oli käänteentekevä päivä suomalaisessa koronakäytännössä, kun pääministeri Sanna Marinin hallitus ilmoitti muun muassa, että kaikki yli 500 hengen tapahtumat perutaan toukokuun loppuun asti, mikä tarkoitti meidän perheeseemme kuuluvan tapahtuma-alan työntekijän duunien sulamista pitkäksi aikaa vain tuntien varoitusajalla. Niin on käynyt monille muillekin, esimerkiksi Stella Harasekin tapahtumakuvaajana työskentelevän aviopuolison kalenteri tyhjeni, kun kuvauskeikkoja peruttiin. Meidän häihimme lupautuneelta somistajalta en vielä uskaltanut edes kysyä, puhumattakaan tuntemistani muusikoista, roudareista, näyttelijöistä, tanssijoista, lista on loputon. On suorastaan uskomatonta, kuinka suureen ihmismäärään yli 500 ihmisen tapahtumien peruminen todella aivan suoraan vaikuttaa. Samaan aikaan kynnelle kykenevät ryntäsivät tyhjentämään kauppojen hyllyt säilykkeistä, vessapaperista ja äidinmaidonkorvikkeesta, ettei meiltä ainakaan mikään lopu, muut pärjätköön, miten parhaiten taitavat. Tai siltä se meininki ainakin vaikutti. Ihan kuin normaalisti alle litran päivässä korviketta tarvitseva vauva mahdollisen karanteenin uhatessa yhtäkkiä vetelisi sitä kuusinkertaisen määrän, ja samaan aikaan ne, jotka eivät syystä tai toisesta ennättäneen kaupoille riittävän ajoissa, jäivät lapsineen kokonaan ilman.
Kai itsekkyys on meissä ihmisissä niin sisäänrakennettua varsinkin täällä hyvinvointinvaltioissa, ettemme tiukan paikan tullen pysty ajattelemaan muita?
Jäin myös ihmettelemään, tarvittiinko todella maailmanlaajuinen pandemia, valmiuslain käyttöönoton valmistelu ja taloushistorian kenties merkittävin pörssiromahdus, että suomalaiset alkoivat arvostaa bideesuihkua? Siis ihan oikeasti: jos vaikka astut paljain jaloin koirankakkaan, riittääkö paperilla pyyhkiminen, vai haluaisitko kenties vaihtoehtojen rajoissa edes pelkän vesipesun? Minä kuskaan ulkomailla mukanani aina (paitsi Thaimaassa) puolen litran muovipulloa, koska en halua jäädä sen varaan, että bideesuihkua ei luultavasti yhdenkään vessanpöntön vierestä löydy.
Tuollainen järjetön hamstaraaminen olisi jotenkin ymmärrettävää, jos ruoka ja tavara olisi oikeasti loppumassa kaupoista, mutta totuus on, että juuri sellaisella käytöksellä se tavara- ja elintarvikepula aiheutetaan, kun ihmiset täyttävät varastoja yli omien tarpeidensa. MouMou-blogia kirjoittava Iina Moukola osasi perjantaisessa Insta Storyssaan kertoa, että vessapaperia oli vielä hyvin jäljellä ainakin Kylmäkoskella. Laitilassa sen sijaan kokonainen Tokmanni-myymälä piti sulkea joksikin aikaa, koska eräs sen työntekijä oli sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan infektioon.
Vähän rahasta
Toinen koronaviruksen aiheuttama, tai ainakin sitä merkittävästi vauhdittava, erittäin harmillinen ilmiö oli pahin pörssiromahdus sitten vuosien 1987 ja 1929 mustan maanantain ja siihen päälle vielä raakaöljyn hinnan raju lasku. Pörssikurssien heilahtelu nousu- ja laskusuhdanteineen kuuluu tietysti talouden perusrakenteeseen, ja tuntuu olevan säännönmukaista, että aina tasaisin väliajoin koetaan suuri pörssiromahdus, joka pudottaa nousukauden haihattelijat takaisin maanpinnalle ja usein jopa sen alle aiheuttaen taantuman. Minun elinaikanani tälle keväälle osunut pörssiromahdus on toinen, nyt alkanut taantuma kolmas. Tuntuu, ettei Suomen talous oikein kunnolla ennättänyt toipua vuoden 2009 lamasta, ennen kuin seuraava jo iski, mikä rehellisesti sanottuna pelottaa ainakin minua. 1990-luvun lamasta tavallaan yhä edelleen kärsivän sukupolven edustajana olen huolissani siitä, että tällä kertaa taantuma iskee minuun ja puolisooni yhtä pahasti kuin se iski lapsuudenperheeseeni ysärillä, että menetämme asuntomme, minun yritystoimintani kaatuu ja puolisoni joutuu työttömäksi, hirveä velkataakka niskassamme.
Tilanne on onneksi tällä kertaa erilainen kuin kolmekymmentä vuotta sitten, koska nyt meillä on yhteinen talousalue monien muiden EU-maiden kanssa ja yhteisvaluutta euron suomaa turvaa. Asuntolainojen korot on pidetty keinotekoisesti alhaalla jo toistakymmentä vuotta, ja minä ainakin toivon niin omani kuin kymmenien tuhansien muiden asuntovelallisten puolesta, että sama linja voi yhä edelleen jatkua riittävän pitkään, että tästäkin taantumasta selvitään.
Miksi nimenomaan taloustilanne sitten huolettaa minua niin paljon? Totta kai olen huolissani isovanhemmistani, puolisoni isovanhemmista, omistani ja appivanhemmistani, lukuisista perussairaista läheisistäni, mutta omasta taloudellisesta tilanteestani olen stressaantunut, koska olen taloudellisten taantumien suurinta riskiryhmää: pienyrittäjä, asiakaspalvelija ja käsityöläinen. Parturi-kampaajana en myöskään ole korkeakoulutettu, vaan matalapalkka-alalla. Vielä tammikuun lopussa tilanteeni näytti todella hyvältä, paukutin liikevaihdossa ennätyskassoja ja olin onnistunut kartuttamaan itselleni puskurirahastoa mielessäni lähinnä ensi talvelle kaavailtu häämatka. No, tuli helmikuu, kampaamossa hiljeni merkittävästi ja jouduin käyttämään osan säästöistäni elämiseen. Maaliskuulle tultaessa tilanne ei vaikuttanut juuri paranevan, vaan asiakkaat peruivat, eivät siirtäneet aikojaan – mikä on tietenkin aivan oikein tehty, jos on vaikka sairastunut (toim. huom.), uusia varauksia ei oikeastaan tullut ja listat sen kuin ammottivat tyhjyyttään. Huoli omasta taloudellisesta pärjäämisestä alkaa olla kouriintuntuva, kun veroihin joutuu käyttämään liikevaihdon sijaan omia säästöjään, yritystilin pohja alkaa uhkaavasti häämöttää, ja yrittäjänä jään töiden mahdollisesti loppuessa aivan täysin tyhjän päälle.
YEL-työtulosta on tässä kohtaa aivan turha muistutella, pienyrittäjälle YEL-maksut ovat verovähennyskelpoisuudestaan huolimatta todella suuri menoerä, eikä maksamilleen rahoille saa lähimainkaan samassa suhteessa vastinetta kuin työsuhteessa oleva palkansaaja. Saadakseen 58 euroa bruttona päivässä esimerkiksi sairaus-, äitiys- tai työttömyyspäivärahaa, on yrittäjän maksettava YEL-maksua yli 500 euroa kuukaudessa, eikä alle kuudenkympin bruttopäiväraha esimerkiksi minulla riitä edes tuolivuokraan. Sen vuoksi olinkin säästänyt puskuria, mutta jos liikevaihdon tekeminen ei jatku, on ne puskurit äkkiä käytetty, ja sitten ollaan taas yhteiskunnan harvasilmäisen turvaverkon varassa. ”Kunnossa oleva YEL-vakuutus”, mistä me pienyrittäjät saamme jonkin verran kuulla, on hyvä turva sellaiselle yrittäjälle, jolla on mahdollisuus esimerkiksi tehdä töitä kotoaan käytännössä hyvin pienillä kuluilla tai jopa kokonaan kuluitta, mutta jokaiselle, joka tarvitsee työtilan ja/tai minkään näköistä varastoa, koko vakuutus on käytännössä yksi iso vitsi.
Tuo yllä kertomani tilanne koskee kymmeniä tuhansia matalapalkka-aloilla työskenteleviä pienyrittäjiä, joilla ei käytännössä ole muuta mahdollisuutta tienata elantoaan kuin se oma pieni firma. Esimerkiksi parturi-kampaajat ja kosmetologit tekevät käytännössä kaikki työtä yrittäjinä, koska näillä aloilla ei yksinkertaisesti ole työpaikkoja tarjolla muilla tavoin. Kun asiakkaat katoavat, katoaa myös toimeentulo, ja jos hallitus esimerkiksi ottaa käyttöön valmistelemansa valmiuslain ja määrää kampaamoita, kauneushoitoloita, ravintoloita ja elokuvateattereja suljettaviksi, ei yrittäjä saa mitään korvausta mistään ainakaan ennen kuin keskeytysvakuutuksessa oleva kahden viikon karenssiaika on kulunut umpeen. Koska minä ja puolisoni asumme omistusasunnossa, on toivoa asumismenojen hallinnasta hakemalla asuntolainalle lyhennysvapaata pankista, mutta vuokralla asuville tilanne on siinäkin mielessä vielä paljon toivottomampi: vuokra-asunnosta voi maksamattomien vuokrien vuoksi saada häädön. Asuntosijoittajan sijoitusasuntolainan myöntänyt pankki ei luultavasti ole yhtä joustava sijoitusasuntolainan lyhennysvapaan suhteen kuin omaksi kodiksi ostettua asuntoa varten lainan myöntänyt pankki, vaikka kyseessä olisikin sama pankki. Niin ollen asuntosijoittajan kulut asunnostaan juoksevat yhtä lailla, minkä vuoksi hän ei luultavasti pysty joustamaan vuokranmaksun kanssa.
Tässä tilanteessa vetoan siis teihin, kuluttuajat, että mahdollisuuksien mukaan käyttäisitte meidän pienyrittäjien palveluita ja tuotteita, jotta raha liikkuisi ja yhteiskunnan rattaat pysyisivät mahdollisimman normaalisti pyörimässä. Tällä hetkellä meillä Locossa on hyvin tarjolla vapaita aikoja ja pidämme liikkeen normaalisti auki ainakin toistaiseksi. Me haluamme pysyä terveinä ja palvella teitä asiakkaita mahdollisuuksien mukaan, sillä olemme työssämme intohimoisia ammattilaisia, jotka ovat ottaneet hypyn tuntemattomaan perustaessaan yrityksen. Enkä tässä nyt tarkoita, että pitäisi ehdoin tahdoin alkaa ostella ja tuhlata vailla mitään mieltä, mutta jos olet tähänkin asti käynyt kampaajalla vaikka kuuden viikon välein, niin olemme kiitollisia, jos istahdat penkkiimme myös jatkossa. Ymmärrämme, että työttömyys ja taloudellinen ahdinko koskettaa myös monia palkansaajia, mutta jos sinulla on ennen ollut tapana ottaa hiuksiisi väri ja leikkaus, voit esimerkiksi jatkossa ottaa värin vain joka toisella kerralla, tai mahdollisesti pidentää kampaajakäyntiesi väliä kuudesta viikosta kahdeksaan. Tekemällä työtä yhdessä, toinen toistamme tukien, uskon, että selviämme tästä kurimuksesta niin, että meillä on paikka, jossa tarjota teille parturi- ja kampaamopalveluita myös jatkossa.
Ps. Sain juuri äsken kuulla, että nyt Marinin hallitus sulki kaikki koulut.
Parturi-kampaamoiden ja kauneushoitoloiden lisäksi suosittelen asioimaan myös pienissä ravintoloissa ja kahviloissa hakemalla ruokaa ja kahvia mukaan, jos ei koronatartunnan pelossa uskalla nauttia ostoksistaan paikan päällä. Samaten kannustan tilaamaan mahdollisuuksien mukaan tarvittavat ruoat kaupan kotiinkuljetuspalvelulla ja, kuten moni kulttuuri- ja tapahtuma-alan yrittäjä, miettimään, onko välttämätöntä vaatia takaisin rahat koronan takia perutusta pääsylipusta, vaikka se olisikin jo maksettu.
Keskustele!