Saippuakauppias

Pääsin tämän viikon torstaina mukaan mielenkiintoiseen työpajaan, kun Kallion Uudet Martat järjesti palasaippuaillan Kalliolan Setlementtitalolla. Kallion Uudet Martat on Uudenmaan Marttojen alla toimiva Marttaliiton paikallisyhdistys, jonka perustimme muutamien innokkaiden kaupunkilaismarttojen kanssa vajaa vuosi sitten. Toimin yhdistyksen hallituksessa taloudenhoitajana ja maksan niin jäsenmaksuni kuin tapahtumamaksunikin itse. Saippuatapahtuman pääpuuhaajana oli eräs jäsenemme Thomas, hyvän ruoan sydänystävä ja ympäristöarvoja tärkeinä pitävä aktiivinen martta.

Palasaippuaillan anti oli kaiken kaikkiaan monipuolinen, viihdyttävä ja hauska. Alun diaesitys tosin meni minulta lähes kokonaan ohi, koska olin merkannut kalenteriini tapahtuman alkamisajaksi kello 17.30, minkä vuoksi sain vähän iltapäiväviiden jälkeen yllättäen puhelinsoitoin ystävältäni, Martta-yhdistyksemme puheenjohtajalta hänen tiedustellessaan mahdanko ollenkaan olla tulossa paikalle, yleensä kun olen täsmällinen. Onneksi kotoani ei ole pitkä matka Kalliolan Setlementtitalolle, ja koska pääsin saman tien matkaan kohti Kalliota, en myöhästynyt alusta kuin reilut kaksikymmentä minuuttia.

Aluksi oli siis diaesitys, jonka eteen Thomas oli todella nähnyt vaivaa (sain diat heti seuraavana päivänä itselleni sähköpostitse): diat olivat hauskoja, tekijänsä näköisiä, täynnä kiinnostavaa informaatiota ja myös kivasti kuvitetut. Pitääkin kysyä Thomasilta, millä ohjelmalla hän diansa tekee, jos minulla vaikka joskus on tarve pitää diaesitys jossain tilaisuudessa. Dioista selvisi paljon perustietoa, kuten se, että saippuaa syntyy, kun estereitä ja emästä – yleensä rasvaa ja lipeää – keitetään, jolloin rasva hajoaa rasvahappojen alkalisuoliksi (suola, ei suoli, toim. huom.). Ilmiön nimi on saponifikaatio, kansankielellä saippuoituminen. Termi saponifikaatio herätti suurta hilpeyttä meidän marttojen keskuudessa, tavallaan se hihityttää edelleen, vaikka olenkin tuota sanaa pyöritellyt mielessäni jo monta päivää. Kaikki vitsit kuluvat lopulta, joten enköhän vuoden loppuun mennessä kykene sanomaan ”saponifikaatio” pokerinaamalla. Toisaalta on niitäkin vitsejä, jotka eivät kuole koskaan, kuten se, että mozzarella-juusto on oikeasti muumin sisäfilettä…

Olin ilmoittautunut palasaippuailtaan täynnä suurta uteliaisuutta ja intoa heti kun tapahtuma julkaistiin. Tiesin pääpiirteittäin kuinka saippuaa kemiallisesti valmistetaan, mutta mieleenikään ollut koskaan tullut edes yrittää sitä itse. Jokunen viikko sitten olin osallistunut niin ikään Kallion Uusien Marttojen järjestämälle ekologisen siivouksen kurssille, missä kurssin vetäjä kertoi lipeää olevan mahdollista tilata omaan käyttöön Matkahuollon kuljetuksella, mutta aineen olevan luokiteltu siinä määrin vaaralliseksi, että tilaustaan Kampista noudettaessa on näytettävä henkkarit. Niinpä pidättelin hengitystäni jännityksestä jotakuinkin koko matkan kotoa Setlementtitalolle, sillä olin aika varma, että pääsisimme hetimmiten suoraan lipeäaltaan syvään päätyyn. Pettymys ja helpotus sekoittuivat kuitenkin hermostuneeksi hekotteluksi ja suurieleiseksi huokailuksi, kun pelmahdin paikalle ja sain suurin piirtein ensimmäisenä tervehtimisen ja pahoittelujen (ja saponifikaation, kiitos, Laura) jälkeen kuulla, että ei, me emme keittelisi rasvoja ja lipeää tällä kertaa, vaan käyttäisimme valmista saippuamassaa omien saippuoidemme pohjana.

Tekisimme omat palasaippuamme niin sanotulla ”sulata ja kaada” -tekniikalla.

Palasaippuatyöpajan ideana oli, että oppisimme vähän saippuan perusteista; sen historiasta ja valmistuksesta, ja lopuksi pääsisimme jokainen tekemään omia palasaippuoitamme. Minä olin innostunut tästä työpajasta juuri sen vuoksi, että mielestäni omatekemät palasaippuat ovat aivan loistava lahjaidea oikeastaan kenelle vain, mutta minun ja Karjalan Evakon tapauksessa mielessäni olivat erityisesti häihimme liittyvät asiat.

Thomas ja Kallion Uudet Martat todella lunastivat odotukseni: jokaiselle osallistujalle oli varattu 800 grammaa saippuapohjaa! Thomasin itsensä mukaan meillä tulisi pian olemaan ”tosi paljon saippuapaloja”, joita voisimme illan päätteeksi vaihdella keskenämme. Paljastan jo tässä vaiheessa, että emme lopulta vaihdelleet saippuoita, vaan jokainen vei tunteella ja huolella suunnittelemansa ja valmistamansa palasaippuat mukanaan kotiinsa. Siis kaikki paitsi minä, koska minä en ole tuollaisissa käsityöharrastuksissani mitenkään erityisen huolellinen. Menen löysin rantein ja katson mitä tulee, yleensä vähän sinne päin, mutta minulle kelpaa. En viitsi ottaa harrastuksista turhia paineita, niidenhän kuuluu olla kivaa ajanvietettä, ei aiheuttaa stressiä ja suorituspaineita. En myöskään sorru vertailemaan omia tekeleitäni muiden mestariteoksiin, vaan tyydyn siihen, minkä eteen olen nähnyt vaivaa eli en.

Saippuatyöpajan organisaattori, Thomas, ansaitsee kyllä hatunnoston, sillä hänen meininkinsä ja asiaan paneutumisensa oli kymmenen pisteen arvoista. Omien sanojensa mukaan tämä mestariviihdyttäjä ja kädentaitoihme ei ollut tehnyt palasaippuoita itse kuin pari kertaa, mutta oli siitä huolimatta valmis kertomaan meille sen mitä tietää ja jakamaan osaamistaan, että voisimme yhdessä viettää aikaa kivalla porukalla saippuan kanssa puuhaillen. Ehkä Thomasissa ja minussa on jotain samaa sen suhteen, ettei turhia paineita kannata ottaa, eikä varsinkaan verrata itseään muihin.

Thomasin ja meidän neniemme mukaan itse valmis saippuapohja ei haise kovinkaan miellyttävältä tai ole mitenkään erikoisen väristä, joten sen personointiin voi ja kannattaa käyttää erilaisia tykötarpeita. Meillä oli tällä kertaa käytössämme nestemäisiä ja jauhemaisia väriaineita, joista jauhemaiset liuotettiin alkoholiin ennen värin lisäämistä saippuaan. Nestemäiset olivat suoraan käyttövalmiita. Saippuapohjana käytimme Lime Pop -kauppaan etukäteen tilattua luomulaatuista saippuamassaa. Lime Popin kautta saa tilattua vaikka minkä näköisiä raaka-aineita itse tehdyn kosmetiikan valmistamiseen, joten jos sellainen kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti kurkkaamaan heidän kotisivunsa ja vierailemaan myymälässä Neljännellä linjalla.

Väriaineiden lisäksi meillä oli käytössämme erilaisia eteerisiä öljyjä tuomaan muuten tympeänhajuiselle saippuamassalle miellyttävämpää tuoksua. En ole mikään voimakkaiden tuoksujen ystävä, joten voitte kuvitella, että huurut olivat melkoiset, kun oman saippuamassa-annokseni sulatettuani kävelin takaisin työhuoneeseen, jonka ilma oli sakeana voimakkaista aromeista yhdeksän kotikemistin sekoitellessa tuoksuöljyjä omiin, jo sulatettuihin saippuoihinsa.

Jos haluaa värin ja tuoksun lisäksi saippuapalaansa vielä koristeitakin, siihen tarkoitukseen sopivat oikein hyvin esimerkiksi kuivatut kukkien terälehdet, erilaiset muut lehdet, merisuolakiteet, chia-siemenet tai vaikka kuivatut yrtit. Saippuahommissa oikeastaan vain taivas on rajana tuoksu-, väri- ja koristeluvisioissa. Jos haluaa antaa omatekemiä saippuoita vaikka lahjaksi, Thomas suositteli kiepauttamaan palasaippuan tai -saippuat vahapaperiin ja solmimaan paketin juuttinarulla. Näytti muuten tosi kivalta. Vahapaperi on Thomasin mukaan parempaa kuin voimapaperi, koska saippuassa oleva rasva ei pääse imeytymään vahapaperin vahapinnan läpi paketin ulkopuolelle. Kaiken jo mainitun lisäksi omien palasaippuoiden tekemiseen tarvitaan vielä silikonisia jääpalamuotteja (voit ostaa myös saippuan tekemiseen tarkoitettuja silikonimuotteja, jotka ovat käytännössä samaa kamaa, mutta monta kertaa kalliimpia). Paremman puutteessa, tai jos olet suurten linjojen tekijä, kuten minä, voit käyttää saippuamuottina esimerkiksi pahvisia kertakäyttömukeja, joissa on sisällä vahamainen pinta.

Sitten hommiin!

 

Että palasaippuoita pääsee oikeasti tekemään, toisin sanoen voi upottaa kätensä saippuaan, pitää huoneenlämmössä kova saippuamassa ensin sulattaa juoksevaksi. Sulattamisen voi hoitaa vaikeasti vesihauteessa tai helposti mikroaaltouunissa. Saippuamestarimme Thomas kertoi kokeilleensa ensimmäisellä kerralla vesihaudetta, mutta aikaa hommaan kuluneen siinä määrin liikaa, että kärsivällisyys tahtoi kulua loppuun ennen kuin saippuaklöntti oli edes pehmennyt astiassa.

Miksi käyttää kahtakymmentä minuuttia johonkin, minkä voi tehdä kahdessa minuutissa,

kysyi Thomas ja kertoi, että vesihauteen ainoa etu suhteessa mikroaaltouuniin on se, että vesihauteessa saippua ei pääse kiehahtamaan. Jos saippua kiehuu, siihen syntyy ilmakuplia, jotka tekevät valmiista saippuasta samean. Luomulaatuinen raakasaippua oli jo valmiiksi verrattain sameaa, ja vaikka emme halunneet lisää sameutta ilmakuplista, päätimme hyödyntää Kalliolan Setlementtitalon hienoa Miele-mikroaaltouunia. Täydellä teholla kuumentaen ja välillä sekoittaen saippuapalat todella sulivat noin kahdessa minuutissa – ei ollut Thomas ensimmäistä kertaa saippuaa sulattamassa.

 

 

 

 

 

Kuten minkä hyvänsä kiinteän asian sulattamisessa, myös saippuassa pätee se, että iso klöntti kannattaa pieniä mahdollisimman pieniksi paloiksi ennen kuin ryhtyy töihin, sillä pienemmät palat sulavat nopeammin. Niin mekin teimme, ja ensimmäiset minuutit itse työpajan työosuudesta kuluivatkin saippualohkareita pilkkoessa ennen astioiden työntämistä mikroon. Kun saippua on pehmennyt juoksevaksi, kannattaa olla nopea. Itse ainakin huomasin että sulatettu massa alkaa jähmettyä yllättävän nopeasti ja yhä vain jähmettyvän saippuamassan käsittely onkin sitten vaikeampaa. Minä sulatin oman saippuapohja-annokseni, 800 g, kahdessa erässä ja huomasin, että jälkimmäinen annos tuntui jähmettyvän hitaammin kuin ensimmäinen. Joku öljy tai väriaine voisi saada aikaan sulatetun massan nopeamman jäähtymisen, mutta minä laitoin molemmilla kerroilla käytännössä samat ainekset, joten en usko tuohon teoriaan ainakaan omalla kohdallani. Luulen, että olin toisella kerralla yksinkertaisesti nopeampi, koska olin täyttänyt saippuamuotteina toimineet kertakäyttömukit jo kerran aikaisemmin.

Pelottavin vaihe koko saippuan tekemisessä oli kuumennetun saippuamassan kantaminen keittiön mikrolta työhuoneeseen, noin 15 metriä. Kun yrittää kaikin keinoin välttää mielikuvaa itsestään kompuroimassa omiin jalkoihinsa  97-asteisen kuuman nesteen lentäessä pitkin lattioita ja vastaantulevien päälle, on oikeasti melko todennäköistä, että tuo painajaismainen mielikuva todella toteutuu. Sama juttu Iittalan Paratiisi-astiasarjasta puhuttaessa; sitä ajattelee aina mielessään: ”Älä sano parasiitti, älä sano parasiitti, älä sano parasiitti”, ja sitten kertoo silmät kirkkaina, kuinka Iittalan Parasiitti on niin kaunis astiasto. En ole huomannut eroa, jos ajattelen, että astiasarja on nimeltään Paratiisi, Paratiisi, Paratiisi. Yhtä tyhjän kanssa. Joka tapauksessa: Iittalan Paratiisi olisi kiva, niin sanottu parempi astiasto omaan kotiin. Huh!

Minä selvisin tällä kertaa ilman suurempia havereita ja niin taisi selvitä koko meidän kymmenhenkinen marttojen porukkamme.

Kun saippuamassa on sulatettu, se alkaa nopeasti jäähtyä muodostaen pintaansa ohuehkon kalvon, vähän saman tapaisen kuin kuumennettu maito jäähtyessään. Toisin kuin kuumennettu maito, saippuakalvo sulaa saippuan sekaan takaisin, kunhan muistaa pyöräyttää sekoitustikkua muutaman kerran saippua-astiaassa. Kuumennuksen jälkeen on vuorossa saippuapohjan värjääminen, hajustaminen ja koristelu. Keskustelimme marttakollegojeni kanssa, millaisia saippuoita kukin aikoi tehdä. Yksi suunnitteli intergalaktisia saippuoita Star Warsin hengessä, toinen halusi värjätä sekä jauhemaisilla että nestemäisillä väreillä, kolmas aikoi kokeilla erilaisia tuoksuyhdistelmiä. Eräät, minä heidän joukossaan, päättivät tehdä pelkästään yhdenlaisia saippuoita, koska jos ja kun niitä aikoisi antaa lahjaksi eteenpäin, olisi helpompaa jakaa lahjat tasapuolisesti saajien kesken ilman, että läheisiä olisi tarpeen arvottaa sen mukaan, kuka saa sen kaikista kauneimman saippuan. Samalla logiikalla tekijälle itselleen jäävät saippuat olisivat yhtä kauniita kuin muut, eikä hänen tarvitsisi tyytyä niihin kämäisimpiin rumiluksiin. Suutari ja hänen lapsensa saisivat kerrankin kengät!

Kuten kerroin, olin vakaasti päättänyt tehdä vain yhdenlaisia saippuoita. Olen puhunut viime aikoina paljon ystävieni kanssa suorituspaineista ja niiden kuormittavuudesta sekä ympäristön ja ennen kaikkea oman itsen asettamista laatuvaatimuksista, joita ei kuitenkaan vaadi keneltäkään muulta. Suorituspaineet ovat todella kuluttavia ja stressaavia, ja moni kokee niiden vievän kaiken ilon ennen tai ajatuksen tasolla kivasta tekemisestä, koska omien kätten jäljestä ei voi olla ylpeä, jos se ei ole täydellistä. Omasta puolestani voin kuitenkin sanoa olevani täysin vapaa kaiken maailman suorituspaineista ja tunnustaa meneväni ilomielin juuri sieltä, mistä aita on matalin, oli se ruoho sitten vihreämpää siellä toisella puolella tai ei.

Niinpä tiputtelin iloisin mielin saippuamassaani oranssia nestemäistä väriä (koska se oli helpompi ja nopeampi tie, enkä jaksanut alkaa kikkailla jauheen ja alkoholin kanssa) sulaan saippuaani, sekoitin koko komeuden, tiputin vähän lisää pigmenttiä ja sekoitin taas. Niin ikään päätin heti työhuoneeseen tullessani valaa saippuapalani kertakäyttömukeihin, koska niitä oli juuri sillä hetkellä vapaana, enkä jaksanut alkaa kikkailla pikkuruisia kukkasia tekevän silikonimuotin kanssa. En sentään ollut aivan mieltä vailla näine saippuapuuhineni, vaan olin suunnitellut valmistavani oransseja appelsiinilta tuoksuvia saippuoita, jotka koristelisin kuivattujen appelsiinien siivuilla. Yksinkertaista, helppoa, kaunista ja hyvältä tuoksuvaa. Saippuapalojeni muoto olisi sekin mukien ansiosta (tämä mukiosuus oli kyllä silkkaa improvisaatiota) sopivan pyöreä.

Toista saippuamassa-annosta sulattaessani osa porukasta oli jo ehtinyt saada omat palansa irti muoteista, ja he tulivat esittelemään luomuksiaan intoa ja ylpeyttä puhkuen, katselin erään kanssamarttani suklaakonvehtimuotilla tekemiä kuvankauniita pikkuruisia saippuakukkia ja ajattelin omia, kertakäyttömukeissa jähmettyviä rujoja tekeleitäni. Muistelin samalla, miten joskus lapsena narsisseja kartongista askarrellessani en jaksanut edes nykertää niitä pikkuruisia silkkipaperikukkia narsissien sisälle, vaan ruttasin silkkipaperinpalat ryppyyn, tökkäsin Eri Keeperiin ja litistin äitienpäiväkorttiin. Aivan hyvä.

Niitä somia viinikumin näköisiä saippuakukkia ja -sydämiä katsellessani päätin kuitenkin, että seuraaviin palasaippuoihini panostaisin vähän enemmän, jos en muuten, niin ainakin muotoon ja päädyin lopulta monimuotoistamaan vielä saippuoideni koristeluakin. Sirottielin valitsemani silikonimuottien pohjalle hiukan kuivattuja ruusunterälehtiä tuomaan lisää rakennetta ja ulottuvuutta seuraavan satsin palasiin. Muuten menin vanhalla tutulla linjalla ja päädyin kaatamaan loput saippuamassastani kertakäyttömukeihin, koska enemmän on enemmän ja suuri on kaunista. Vaikka osa saippuoistani on ehkä vähän kolhoja ja rujoja, olen silti tyytyväinen siihen, että ne ovat käytännöllisen kokoisia, eivätkä lentele niin helposti ympäriinsä käsiä pestessä kuin nuo pienet palat, jotka ovat toki muodoltaan kauniimpia. Nyt kun minulla on molempia, voin antaa läheisilleni lahjaksi sekä kauniita että käytännöllisiä palasaippuoita – molempi parempi. Soap rustica, voisi joku englanniksi sanoa.

Lopuksi saippuan annetaan jähmettyä muotissa jonkin aikaa. Kylmä nopeuttaa prosessia, joten tehokkaana tyttönä laitoin omat saippuani pakastimeen. Saippua on jähmettynyt, kun se ei anna periksi muotin pohjasta painettaessa. Olin yllättynyt siitä, kuinka helposti valmis saippua plumpsahti pois silikonimuotista.

Oletko sinä tehnyt itse palasaippuaa? Jos olet, oletko keitellyt lipeää ja estereitä vai käyttänyt valmista massaa kuten me? Entä millaisia omatekemiä lahjoja on mielestäsi sopivaa antaa? Kirjoita saippuakokemuksesi kommenttilaatikkoon!