Minua Instagramissa seuraavat tietävätkin, että vietimme Evakon kanssa viikonlopun hänen kotikonnuillaan Karjalan laulumailla. Emme olleet käyneet siellä aikoihin, joten oli ihanaa päästä vähän tuulettamaan aivoja ja rauhoittumaan hiljaisuudessa metristen lumikerrosten ja talvisen järvimaiseman äärellä. Viikonloppu sisälsi paitsi jo mainittua rauhoittumista, myös saunomista tulevan anoppini ihanassa pihasaunassa, hyvästä ruoasta nauttimista ja perinneleipomista oikean mestarin, avomieheni isoäidin opissa.
Me asumme melko lähellä Helsingin keskustaa, joten meillä ei ole tarvetta omalle autolle. Sen vuoksi matkustamme sukuloimaan yleensä junalla, mikä onkin osoittautunut oikein mukavaksi matkustustavaksi erityisesti sen jälkeen, kun VR jokunen vuosi sitten muutti junalippujensa hinnoittelupolitiikkaa. Junalla matkustamisessa on ihanaa reissun tunnelmaa, kun voi keskittyä nauttimaan matkasta sen sijaan, että pitäisi itse ajaa. Wifin ansiosta voi halutessaan tehdä töitä tai katsoa elokuvia, voi istua ostetulla paikallaan ja torkkua, tai tehdä kuten me, ja suunnata ravintolavaunuun nauttimaan virvokkeita matkan aikana. Minä esimerkiksi en ollut ennättänyt syödä lounasta koko päivänä, joten ensitöikseni ravintolavaunuun päästyäni tilasin itselleni lohikeiton vatsaa täyttämään. Juna on matkustusmuotona todella ympäristöystävällinen varsinkin täällä sähköisen junaverkon alueella. Siellä, minne sähköverkko ei kanna, tarvitaan tietenkin vanhoja diesel-vetureita, jotka vaihdetaan junan eteen käsittääkseni vasta kun niitä todella tarvitaan. Niin ikään on ollut kiva huomata, että meidän tavoin myös monet muut ovat alkaneet suosia junaa kotimaassa matkustamiseen, ja junat ovatkin usein hyvin täynnä.
Perjantai-illan ohjelma oli laukkujen purkamisen jälkeen saunominen sähkösaunassa. Vaikka emme päässeet nauttimaan pihasaunan löylyistä vielä perjantaina, oli kiireetön istahtaminen lauteille pitkän viikon jälkeen oikein nautinnollista ja tervetullutta. Saunan jälkeen oli vuorossa tulevan anoppini ruokabravuuri, jota Evakko itse oli häneltä toivonut, nimittäin pizza. Tuleva anoppini osaa leipoa todella herkullista pizzaa, jota tuhosimme nelistään kokonaisen pellillisen melkein huomaamatta. Jos haluatte, voin kysyä, saanko jakaa pizzaohjeen myös täällä blogin puolella.
Kiitos keski-ikäisen elämäntavan ja sisäisen mummoni, hiipi Nukku-Matti niin allekirjoittaneen kuin muidenkin paikalla olleiden mieliin jo iltakymmenen korvalla, ja vetäydyimme aikaisin yöpuulle. Aikainen maatameno tarkoittaa myös aikaista aamuheräämistä, joten lauantaiaamuna olimme jalkeilla jo kahdeksan aikaan. Koska päivän pääohjelmanumero oli isoäitien tapaaminen ja karjalanpiirakoiden leipominen, olimme liikkeellä kello 10:30 aikaan aamupäivästä. Lauantai olikin ihana päivä, sillä pääsin opettelemaan avomieheni isoäidin ohjauksessa suosikkieni, aitojen karjalanpiirakoiden leipomista. Vaikka kunnostauduinkin näiden perinneherkkujen valmistamisessa viime joulukuussa, halusin oppia parhaalta, kuinka ohut ruiskuoren tulisi olla, jotta rapeus olisi optimaalinen ilman, että kuori repeää ohuuttaan. Halusin oppia myös paremman rypytystekniikan, ja sain huomata, että vanha sananlasku hankalasta alusta ja lopussa seisovasta kiitoksesta pitää todellakin paikkansa. Minunkin tekeleeni paranivat nimittäin loppua kohden melkoisesti, ja kyllä se taitaa niin olla tässäkin tapauksessa, että harjoitus tekee mestarin.
Maistoimme tietenkin pari piirakkaa heti tuoreeltaan, ja voi että, kylläpä ne maistuivat hyviltä. Avomieheni isoäidiltä, ja tulevalta anopiltani opin, että tärkeät elementit onnistuneeseen kuoritaikinaan ovat karkeat ruisjauhot ja se, että seassa on sopivasti vehnäjauhoa tekemään taikinasta helpommin työstettävää. Pelkät karkeat ruisjauhot tekevät taikinan rakenteesta melko hajoavan, joten vehnäjauhoilla saadaan mukaan sopivasti muovattavuutta. Opin myös, että täytettä voi ja kannattaa laittaa reilusti ja ihan kunnolla reunoille asti, minkä lisäksi reunat kannattaa kääntää kunnolla täytteen päälle ennen kuin alkaa rypyttämisen. Kun nämä seikat ovat kunnossa, muotoutuvat piirakoiden päät kuin itsestään kauniiksi. Lisäksi taikinapötköstä leikatut palat kannattaa pyöräyttää pari kertaa kämmenten välissä, että niistä saadaan helpommin pyöreitä kaulimisvaiheessa. Minä muuten söin tuon lauantain aikana niin monta rukiista karjalanpiirakkaa, että heräsin seuraavana yönä mahakipuun, mutta en kadu. Tekisin saman uudestaan, vaikkakin kiintiöni mainittuja leipomuksia kohtaan on nyt vähäksi aikaa täynnä.
Kun piirakat oli paistettu, ajelimme vielä Evakon kanssa tervehtimään hänen toista isoäitiään, jolle kerroimme – kuten leipuri-isoäidillekin aiemmin – vähän hääsuunnitelmista ja ennen kaikkea siitä, että valmistelut niitä varten on nyt pikku hiljaa aloitettu. Isoäitikierroksen jälkeen pääsimme takaisin anoppilaan, missä olikin vuorossa seuraava ohjelmanumero, pihasaunan lämmitys. Tuleva anoppini on puolisonsa kanssa rakentanut pihalleen oman puulämmitteisen pihasaunan ja sisutanut sen vanhan savusaunan henkiseksi. Sauna on upea, ja saunominen siellä kuuluu itsestään selvästi viikonloppuun aina, kun vierailemme avomieheni äidin luona. Sauna on tulevalle aviomiehelleni tärkeä paikka, varsinkin, jos se on puusauna ja erityisesti, jos se on pihalla. Karjalainen Evakkoni nauttii puusaunan lämmittämisestä, veden kantamisesta ja saunalla puuhastelusta ja on sellaisessa tekemisessä elementissään. Pikku hiljaa kiukaan pesässä syttyvät puut, hormin humina ja ulkona laskeutuva hämärä saivat avomieheni jälleen kerran rauhoittumaan ja rentoutumaan; saunoimme pitkän kaavan kautta nauttien löylyjen välillä jäähyistä talvi-illan pimeässä hiljaisuudessa.
Saunan jälkeen pääsimme ruokapöytään. Evakon äiti hankki jokunen vuosi sitten itselleen sellaisen sähköllä toimivan savustuspöntön, jolla saa todella helposti ja nopeasti erittäin herkullista savulohta. Lämminsavulohi on meidän ruokakuntamme jäsenten lempiruokaa, minkä vuoksi luonnollisesti toivomme sitä ruokalistalle aina tulevan anoppini luona kyläillessämme. Lohen kaveriksi ostimme pullollisen hyvää rieslingiä, mitä itse join kokonaisen lasillisen, ennen kuin väsymys yllätti taas ja uni oli tulla silmään tällä kertaa jo ennen iltakymmentä.
Sunnuntaiaamuna heräsimme tuttuun tapaan kahdeksan aikoihin, mikä oli sekä odotettavissa että hyvä, sillä meidän piti ennättää nauttia aamiaista vielä ennen lähtöä takaisin kotiin.
Olen saanut paljon positiivista palautetta tällaisesta vähän arkisemmasta ja henkilökohtaisemmasta sisällöstä. Toivottavasti tykkäätte tästä. Kerro kommenttiosiossa oma suosikkipaikkasi viikonlopun viettoon, jos omaa kotiasi ei lasketa.
Keskustele!